CRW

CRW
Maailmanmatkaajat Joppe Vuorela ja Jenni Wihinen

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Georgia & Armenia 29.6-14.7.2013


Minä Joppe reissaan tällä kertaa kahden army kaverini kanssa: Arsin ja Eliaksen. Matkakohteena oli Kaukasialaiset maat Georgia ja Armenia. Matka starttasi kesäkuussa 2013 ja oli kestoltaan 3 viikkoa.

29.6. lauantai
Saavuttiin Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin vasta myöhään illalla. Taksejaa ei lentokentällä näkynyt, joten päätettiin maksaa jollekkin random tyypille taksimatkan verran rahaa ja hän heitti meidät hostellille (hostel romantic). :D Ei kyllä ollut nimensä veroinen paikka, nimittäin joka ikinen ilta siellä pidettiin hulvattomia bileitä.

1. Reissaaja: Joppe
2. Reissajista: Arsi
3. Reissumies: Elias
30.6. Sunnuntai
Eipä tullut kovin montaa tuntia nukuttua lämpötilan ja hostellin melun takia. Jet lagigin oisi vielä päällä, mutta ei auta itku markkinoilla. Väsymys ei kuitenkaan meitä hidastanut, vaan heti aamusta lähdettiin kaupungille etsimään tarvikkeita reissun vaelluksia varten.


Hostellin edustalta.
Ensivaikutelma Tbilisistä ei ollut mikään kovin siisti; kaupungin keskusta on ihan nätti, mutta muuten se oli aika ränsistynyt paikka. Tärkeintä oli kuitenkin, että hyviä ruokapaikkoja löytyi ja metrolinja toimi loistavasti.

Törmäsimme kaupungilla zombailessa johonkin äijään, joka tuli "tarjoamaan apua" kaupungissa suunnistamiseen. Eipä äijä osannut puhua englantia yhtään, joten eipä "auttamisesta" oikein mitään tullut. Äkkiä paikalle kuitenkin tuli toinen mies, joka oli jenkkiläinen, joten luonnolisesti hän puhui loistavaa englantia. Jenkki sanoi että tulkaa mukaani, niin hän tietää minne meidän pitää mennä. Toinen äijä kuitenkin siihen: -"ette mene minnekkään! Haluan tarjota teille oluet!" 
Jenkki sanoi meille, että on hyvin epäkohteliasta kieltäytyä tarjouksesta, joten eipä siinä muukaan sitten auttanut kun jäädä oluelle.

Samalla kun joimme olutta muutakin porukkaa rupesi kertymään ympärillemme, jotka kaikki tuntivat tämän ensiksi meidän luokse tulleen paikallisen äijän. Samalla Jenkki kertoi meille, että porukka joka ympärillemme on kertynyt, kuuluu johonkin jengiin ja ovat vaarallista porukkaa. Samaan aikaan kun Jenkki jutteli jengiläisille georgiaa hän sanoi meille: -"Let's just drink these fast and lets get the hell out off here!" :D Lopulta useamman olut-lasillisen jälkeen pääsimme tilanteesta rauhallisesti pois. Todellisuudessa jengiläiset eivät meitä auttamaan tullut, vaan ottamaan selvää ketä hyypiöitä heidän alueella liikkuu.

Illalla klo. 22:00 aikoihin, lähdettiin 10 tunnin junamatkalle seuraavaan kohteeseen; eli kohti Svanetin kansallispuistoa ja Kaukasusvuoristoa.

Kohti tuntematonta. :)
1.7. Maanantai
Ei vieläkään oikein saatu nukuttua kunnolla, sillä junassa ei ollut makuupaikkoja, vaan istuimme koko yön penkeillä. Perille saavuttuamme hypättiin pois junasta ja noustiin minibussiin, jolla matkustettiin vielä 3 tunnin verran syvälle vuoristoon, keskelle Svanetin kansallispuistoa.

Odotellaan minibussia.
12:sta pintaan saavuttiin pikkukylä: Mestiaan. Me kaikki olimme innoissan, että päästään aloittamaan vaellus jo niin hyvissä ajoin, mutta eipä päästykkään... Elias oli hukannut kartan, jonka ostimme Tbilisistä ja jouduttiin odottamaan klo. 18:00 asti, että karttoja saapuu Mestian kartta kauppaan. Hengailimme siis 6 tuntia Mestiassa ja kierreltiin hieman mestoja.

Mestia.
Odotellaan karttoja.
Kylän ympärillä oli jo todella hienon näköisiä vuorenhuippuja, joten ei tämä nyt ihan mikään maailman huonoin paikka ollut hengailla. Lopulta päästiin liikkeelle. Käveltiin ensimmäisen vaelluspäivän aikana about 10 km, jonka jälkeen laitettiin teltta pystyyn. Vielä maisemat eivät päätä huimanneet, vaikkakin nättiä oli kyllä kokoajan.

Kohti korkeita huippuja ja koskematonta luontoa.
Ensimmäiset noin 8 km oli hiekkatietä pitkin kävelemistä.

Ensimmäinen yöpymispaikka.
2.7. Tiistai
Ensimmäinen yö meni oikein mukavasti, varmaankin huiman univelan ansiosta. Yöllä oli satanut hieman vettä, mutta olimme kaikki sen verran taju kankaalla, että eipä myö sitä edes tajuttu. Aamu onneksi valkeni ilman sadetta. Kello 10:00 aikoihin jaksettiin kömpiä ulos teltasta. Syötiin siinä vähän aamupalaa ja lähdettiin etiäpäin.

Maisemat alkoivat vähiten askel askeleelta parantumaan ja olimme innoissamme mitä kaikkea vaellus vielä meille tarjoaa. Kävelimme leiripaikalta noin 5 km kokoajan joen rantaa seuraten, kunnes eteen tuli este. Nimittäin iso sivujoki, joka laskeutui jokeen jonka rantaa olimme seuranneet viimeiset kilometrit. Sivujoki otti voimansa kolmesta eri jäätiköstä korkealta vuorilta, joten se oli liian voimakas ylitettäväksi.


Aamu sarasti ihan mukavan näköisenä.
Joen vieressä käppäilemistä.
Maasto muuttui kokoajan välillä käveltiin tiheässä kasvustossa...
...ja välillä kivikossa.
Itse joki.
Sivujoessa oli kaksi haaraa, jälkimmäisen haaran yli meni kolmesta ohkaisesta puusta tehty silta. Eipä sitä uskallettu lähteä ylittämään, joten ainoa vaihtoehto oli kiertää koko sivujoki. Eli ei kun vaan vuorta ylöspäin, niin kauan kunnes tavoitetaan jäätiköt ja päästään joen yli. Tarvottiin varmaan 8 tuntia, kunnes joen kuohut olivat jo sen verran pieniä, että pystyttiin ylittämään se.


Eikun sivujokea vaan kiertämään.
Väillä mentiin myös tämäntyylisissä kanjoneissa.
Vieläkin joki oli liian voimakas ylitettäväksi.
Pikkuhiljaa joki menetti voimiaan.
Ylempänä näkyi lumikenttä, jonka yli joen voisi päästä ylittämään.
Ja siitähän pääsi yli.
Lumikentän jälkeen piti myös ylittää tällainen mukava koski.
Joen ylittämisen jälkeen jouduttiin tulemaan hieman alaspäin.
Alaspäin meneminen oli mukavaa, kun oli lunta jonka päällä laskea.
Pysyykö pystyssä...
...Ja pysyhän se.
Ei pystytty kauaa rentoutumaan joen ylityksen jälkeen, nimittäin seuraava este jonka luonto eteemme heitti oli älytön vuorijono, joka piti ylittää. Se oli aika hikistä hommaa se: vuoren jyrkkyys oli about 60 %. Maassa kasvavista kukista sai aika hyvin käsillä kiskottua, samalla kun jaloilla ponnisti. :D Oli kyllä erittäin raskas nousu, mutta ylös päästiin.


Vuorijonon päälle kiipeämistä.
Ylhäällä pidimme pienen tauon ja mietitiin mikä on seuraava suunnitelma. Tosiasia oli se, että nälkä olisi jo kova ja pimeäkin alkoi vähitellen laskeutumaan. Niin paras vaihtoehto oli pystyttää teltta vuorijonon päälle. :D


Vuorijonon päältä maisemat olivat kyllä koistavat.
Pilvien seasta pilkistää Mt. Ushba:n huippu (4710 metriä).
Huipun tunnelmaa.

Ei siitä mikään turvallisuus ihme tullut; jalat koukussa piti nukkua alamäessä ja kuilun reunalla. :) Keskellä yötä meidän piti nousta ylös ja siirtää telttaa hieman ylöspäin, koska se oli valunut noin 50 cm alaspäin kuilua kohti. :) Eipä tullut hirveesti nukuttua sinä yönä, mutta turvallisempaa se oli kuitenkin jäädä ylös vuoren päälle, kuin lähteä pimeällä mäkeä alas tarpomaan.

Joskus teltta on ollut suoremmassakin asennossa.
3.7. Keskiviikko
Aamu valkeni ikävästi vesisateella. Raahauduttiin sateessa vuoren vastakkaista rinnettä alas, märässä kasvistossa liikkuen hitaasti, mutta varmasti. Laskeuduimme kokonaan alas takaisin ison joen viereen, jota eilispäivänä seurasimme.

Märkää on!
Alas vuorijonolta.
Alas päästyämme jatkettiin vielä kolmisen kilometriä joen vierellä kävellen, mutta näkyvyys oli melkein nolla, kaikki kamat olivat märkiä ja meitä kaikkia vi##tti sen verran paljon, että päätettiin laittaa teltta pystyyn ja nukkua koko päivä sekä seuraava yö. Poistuttiin teltasta ainoastaan vessa käynneille ja ruokaa kokkaamaan.

Päivän parhaat maisemat.
Kyllähän maistu päästä telttaan ja ottaa litimärät sukat sekä kengät pois.
Mielyttävän näköisethän ne ovat.
4.7. Torstai
Tämä päivä alkoi sateettomana. Päätettiin jättää teltta paikoilleen ja pakattiin ruokaa sekä juomaa pikkureppuhin, ja lähdetiin valloittamaan telttapaikan vierestä kohoavaa noin 2 900 metriä korkeaa vuorta (telttapaikka oli jossain 1500 metrin paikkeilla).

Jälleen noin 60 % erittäin rankkaa nousua kivikkoisessa maastossa. Kiivettiin kolmisen tuntia ja päästiin johonkin 2 600 metriin, kunnes alkoi taas satamaan. :( Ei uskallettu liukkaalla kalliolla enää jatkaa vuoren huipulle asti, siispä käännyttiin takaisin telttaa kohti. Vaikka ei huipulle asti päästykkään olivat maisemat silti aivan huikaisevat. Tämä yhden päivän kestävä pikkuvaellus, oli parasta tähän mennessä koko reissun aikana.


Jyrkkää rinnettä kiivetään.
Pojat tauolla.
Zoom.
Kuvassa näkyvä jäätikkö on vetäytynyt 10 vuodessa yli 5 km:n matkan. Vaelluksessa käyttämämme kartan mukaan.
Maisemaa korkeimmasta kohdasta johon pääsimme.
Panorama näkymää tulosuuntaamme kohti. Niin ikään korkeimmasta kohdasta missä kävimme.
Maisemat noin 2 600 metrin korkeudessa.

Paluumatkaa.

Teltta pienenä pisteenä noin 800 metriä alempana.
Illalla kerroimme toisille rentouttavia iltasatuja, kuten: dokumentista jossa karhu hyökkäsi karhu tutkijoiden kimppuun, jotka nukkuivat yön teltassa ja homma päättyi aika raa'asti. Tosiasiahan on se että tälläkin alueella, jossa tämänkin yön nukumme, asustelee todella paljon karhuja. :D Ehkä sitä vähän tuli säpsähteltyä kaikkiin teltan ulkopuolelta kuuluviin rapinoihin, ennen kuin sai unen päästä kiinni. 

5.7. Perjantai
Seuraavana aamuna laskeskeltiin, että vaellusmuona ei ehkä riitä enää, jos jatketaan vielä kauemmaksi erämaahaan. Siispä lähdettiin tallailemaan takaisin kohti sivistystä. Keli oli mitä mukavin; ensimmäisen kerran koko vaelluksen aikana meille paistoi aurinko, miltei siniseltä taivaalta. Se kyllä lämmitti mieltä mukavasti.

Näin mukavan sininen taivas meitä odotti, kun kömmimme ulos teltasta.

Naatiskelua.
Lähestymme pelättyä sivujokikohtaa.
Noin 5 tunnin kävelyn jälkeen saavuttiin takaisin samalle sivujoelle, joka jouduttiin viimeksi kiertämään. Päätettiin nyt yrittää yli, sillä kolmesta puusta tehty silta oli sillä puolella jokea, missä nyt olimme. Hitaasti ja varmasti vähän pelätenkin eikun vaan "sillan" yli. Se näytti kyllä hurjemmalta mitä oli, ylitys meni kuitenkin suhkot easysti.

Elias "Daredevil" Annille testasi sillan kestävyyden ensimmäisenä.
Ja eikuin yli vain.
"Sillan" jäljkeen piti ylittää vielä toinen joki. (Se oli huomattavasti hurhempi, kuin mitä kuva antaa ymmärtää.)
Arsi ylitti joen viimeisenä.
Joen ylityksen jälkeen oli noin 5 tunnin matka takaisin Mestian laitamille. Kävelimme pari tuntia Mestiaa kohti ja katsoimme kelloa; se oli vasta 11:00. Aikaa oli siis vielä sen verran paljon ennen pimeän tuloa, että lähdettiin vielä pienelle, noin 4 tunnin vallukselle. 

Takaisin kuivalla maalla.
Menomatkalata tuttua maisemaa.

Vielä viimeiselle vaellukselle.
Kävelimme muutamia kilometrejä metsikössä, eikä nähty mitään kummempia maisemia. Kaikki kuitenkin muuttui, kun metsikkö loppui ja edessämme oli jäätikön reuna. Kiipesimme jyrkän irtokiviä täynnä olevan mäen päälle, josta avautui todella hienot näkymät jäätikölle ja sen ympärillä oleville vuorille.

Metsikön loputtua meille avautui tällaiset maisemat.
Noin 8 metriä paksu jäätikön reuna.
Maisemat mäen päältä.

Löysimme Mestiasta mukavan majatalon, johon kirjauduttiin yhdeksi yöksi. Illalla maistui kyllä pizza aika hyvältä, kaiken sen vaelluspöperön jälkeen. :P

Vielä piti yksi este "ylittää" ennen Mestiaan saapumista. Keskimmäinen lehmä näyttää aika vihaiselta.
6.-7.7. Lauantai & Sunnutai
Aamulla aikainen herätys, lähdetiin pikkubussilla seuraavaan kohteeseen jo klo. 5:00. Kohteena meillä oli Mustanmeren rannalla sijaiseva lomakohde: Batumi. Matka Batumiin kesti kahdella eri minibussilla mukavat 7 tuntia.

Viimeiset nuuhkailut raikasta vuoristoilmaa.

Aikaisen lähdön vuoksi saavuimme perille kuitenkin jo kello 14:00. Batumissa pisti silmään heti erikoiset "levottomat" modernit rakennukset, joita oli paljon. Batumissa ne olivat ihan siistin näköisiä, kun niitä oli niin monta vierekkäin, mutta esim. Tbilisissä yksi moderni rakennus kaikkien rähjäisten hökkeleiden keskellä, ei ollut niin näyttävä näky.

Levottomia rakennuksia.
Ihan siistiks laitettu.
OMOMOMOO!
Kebua!
Njam! ;P
Viikonloppu Batumisssa meni rentoutuessa. Teki ihan gutaa vähän uida ja syödä runsaasti döner kebabbia, rankan vaelluksen jälkeen.

Batumin kivistä rantaa.
Eikun uimaan vaan.
Maistuu...
<3
Pyörivät ja pussailevat patsaat.
Kaupungin vilskettä.


8.7. Maanantai
Maanantai kun koitti, niin olikin rentoutumiset rentouduttu. Aamusta otettiin juna Yerevaniin; eli Armenian pääkaupunkiin. Junamatka kesti rapiat 17 tuntia Tbilisin kautta, mutta eipä se paha aika ole silloin, kun on makuupaikat.

Saavuttin Yerevaniin 07:00, ja siita suoraan taksilla Armenia korkeimpaa huippua Mt. Aragatsia (4 090 metriä) kohti. Tavoitteena oli valloittaa tämä korkein kolmesta vuoren huipusta eli, miltei 4 100 metriä korkea nypykkä.

Taksilla päästiin miltei 3 000 metriin asti, josta jatkettiin matkaa apostolikyydillä huippua päin. Ei pitkälle päästy kun minua ja Eliasta alkoi heikottaa. Meillä oli luultavasti ruokamyrkytys omeleteista, jotka syötiin Batumissa aamupalaksi juuri ennen junaan nousua. Ei siinä oikein voinut muuta kun Laittaa teltta pystyyn johonkin 3 100 metriin ja nukutiin koko päivä ja yö. Sillä välin kun me nukuimme päiväsaikaan, Arsi kävi yksin valloittamassa matalamman huipun, joka oli pikkaisen alle 4 000 metriä korkea.

Eikuin teltta vaan pystyyn ja nukkumaan paskatautia pois.
Arsi huolehti sairaista keittämällä meille ruokaa. :)
9.7. Tiistai
Aamulla olo tuntui jo hieman paremmalta meillä molemmilla. Päätettiin lähteä yrittämään Aragatsin valloitusta pelkästään pikkureppujen kanssa, ja jättää painavat rinkat teltalle. Hidastahan se eteneminen oli, varmsinkin kun tunnin välein piti mennä ripulipaskalle. :( Kyllähän sitä laskuvarjojääkärit kuitenkin spartalaisten tavoin taistelee aina loppuun asti. Never retreat! Never surrender!

Alkumatkan maisemaa.
Luminen rinne oli miltei ylivoimaisen raskas minulle ja Eliakselle.
"Helppoa" :D
Mitä korkeammalle kavuttiin, sitä mahtavammaksi maisemat muuttuivat. Loppumatka huipulle oli aika jännää kiipeilemistä, koska käsiä jouduttiin käyttämään kiipeilyyn jalkojen avuksi ja alas odotti yli 500 metrin pudotus. Rauhassa mentiin syke vähintään 160 krt. per. min. niin kyllä siitä selvittiin. Vuoren päällä ihasteltiin maisemia jonkin aikaa, kunnes koitti vielä paluumatka alas.

Zombit kävelevät.
Matka huipulle sisälsi mm. tämän lumikentän ylittämisen...
...ja kivimurskan
Jyrkin ja varsinkin pisin rinne ennen huippua.
Vuorenhuippu!
Harmillisesti vuorelle alkoi kertymään pilviä ja ne haittasivat näkyvyyttä. :( (Elias möngertää kuvassa vuorta ylös.)
Tässä oli vaikein kohta. Haastavaa kiipeämistä, jossa horjahtaminen tarkoittaisi varmaa kuolemaa.
Arsi fiilistelee huipulla.


Minä taas olen sen verran kokenut 4 000 metrin korkuisten vuorten valloittaja, ettei tarvinnut juhlia.
Paluumatka meni paskataudista huolimatta suhkot kivasti. Miltei koko vuori oli kivimurskaa, jota pitkin pystyi juoksemaan alas. Se kävi helposti ja hengästymättä.

Alaspäin menossa.
Vähän lepoa.
Sitä samaa.
Teltta näkyy jo.
Vimoset tasapainottelut liukkaalla rinteellä.
Alas tultuamme mentiin takaisin paikkaan, johon taksi oli meidät jätti eilispäivänä kun saavuimme vuorelle. Paikan vieressä oli hotelli, josta kysyttiin voivatko he soittaa meille taksin takaisin Yerevaniin. Hotellin tyyppi oli erittäin ystävällinen: hän ei ainoastaan tilannut meille taksia, vaan tarjosi meille myös teetä ja luumuja. :D Yritettiin tarjota rahaa vastineeksi, mutta eipä nainen kelpuuttanut niitä.

Taksilla painettiin takaisin Yerevaniin ja etsittiin sieltä halpa hostelli. Vointi oli aika hyvä illalla ja olin varma, että seuraavana päivänä ollaan jo täysin terveitä.

10.7. Keskiviikko
Paskataudin loppuminen oli vain toive ajattelua, sillä tauti vain paheni (ehkä liiallisen rasituksen takia). Kello 02:00 heräsin kuumeeseen ja ripulointi vain jatkui. 6:00 kaiken lisäksi tuli vielä oksennuskin. 39 astetta kuumetta aamulla ja erittäin huono olo.

Pikkuhiljaa päivän aikana kuume kuitenkin laski ja olo parani. Illan suussa pystyin jo hakea apteekista jotain lääkettä, mitä hostellin työntekijä minulle suositteli. Seuraavan yön pystyin jo nukkumaan aika mukavasti. Eliaksella tauti meni jo tänään täysin ohi, ja hän pystyikin Arsin kanssa seikkalemaan koko päivän kaupungilla.

11.7. Torstai
Aamulla olikin jo parempi olo. Ainoastaan edelleen kaikki peräpäästä ulos tuleva on nestemmäistä ja hätä kun yllättää, on vaikea pidätellä. Ei siis ihanteelliset olosuhteet lähteä 10 tunnin junamatkalle takaisin Tbilisiin. :D Noh. ei siinä auta muuta kuin lähteä.

Muuten homma toimikin hyvin, sillä junassa oli vessa joten aina kun hätä yllätti, niin apu oli lähellä. Kaikki siis meni hyvin, ennen kuin... ->

...Aina kun juna pysähtyi asemalle, junahenkilökunta kävi lukitsemassa vessan ovet, ettei kukaan pasko asemalle. Varmaan arvaattekin, että juuri tässä kriittisessä tilanteessa sattui tulemaan hätä. Odottelin vessan edessä tuskaisena oven aukeamista, mutta tietysti junan oli oltava juuri tällä asemalla yli puolituntia pysähtyneenä. Noin 5 minuuttia ennen kuin vessanovi aukastiin, housuun turahti aika mukava satsi lierua. :D Vessaan päästyäni heitin boxerit menemään ja wc-paperilla yritin siivota mahdollisimman paljon kuraa shortseistani. En tietenkään ollut niin onnekas, että vessan vesihana olisi toiminut.

Vessasta pois tullessani kiipesin yläpunkkaan ja pysyin siellä koko matkan ajan, mutta luulen kyllä, että joku haistoi epämiellyttävän hajun mennessään minun punkan ohi. :D

Junamatkan maisemaa.
Juna saapui Tbilisiin iltamyöhään, kirjauduttiin takaisin Hostel Romanticiin ja minä kiiruhdin suihkuun. Aaijaijai! Kun se maistui hyvältä.

12.7. Perjantai
Tbilisissä ei taaskaan yhtä yötä pitempään viihdytty, vaan lähdettiin heti aamulla pohjoisille vuoristoalueille: eli Kazbegin kansallispuistoon. Minibussilla matka kesti reilu 5 tuntia. Päivä oli sateinen ja olimme poikki matkustamisesta, joten emme muuta tehneet, kuin kirjauduttiin mukavan tädin omistamaan majataloon ja käytiin syömässä illalla.

Kazbegin kaupunki.
13.7. Lauantai
Aamu valkenikin sinisellä taivaalla. Päätettiin aamusta, että olisi mukavaa vaihteeksi tutkia luontoa kaakin selästä käsin. Vuokrattiin siis kaikille hevoset. Hauskaahan tässä oli se, että Elias oli ratsastanut muutaman kerran aikaisemmin, Arsi joskus pienenä ja minä en ikinä. :D

Ratsastettiin kaupungista lähtevälle vuorelle, n. 1 500 metrin korkeuteen. Vuoren päällä saavuttiin jonkinlaiselle kirkolle. Sen kupeesta pystyi ihastelemaan aivan mahtavia vuoristomaisemia. Matka ylös kesti pari tuntia ja alaspäin puolisentoista.


Arsi painaa.
Hevostaituri Elias.
Ja hevoskuiskaaja Joppe.
Kirkon viereiset hienot maisemat.

Alasmentäessä Kisailtiin Arsin kanssa vähän, ja laitoin hevoseni ravaamaan. Ilman ratsastuskokemusta jyrkkää alamäkeä alaspäin ravaaminen, ei ollut kuitenkaan kovin hyvä idea, ja meinasinkin jo lentää hevosen selästä. Sain kuitenkin hevosen rauhoittumaan, ennen kuin lensin kyydistä. :D Myös Arsi oli vähällä tippua hepan kyydistä, sillä satula ei ollut kunnolla kiinni hevosessa ja sen takakiinnikkeet irtosivat jyrkässä alamäessä. Arsi onneksi sai huimilla akrobaattisilla kyvyillänsä pidettyä itsensä hevosen päällä. Oli tosi lähellä, että Arsi olisi lentänyt suoraan hevosen pään yli.

Takaisin kaupunkiin tultaessa päivä oli vielä nuori. Vaihdettiin hevoset maastopyöriin ja rälläiltiin niillä vielä muutama tunti, mahtavia vuoristopolkuja pitkin.

Maastoajoa.


























Pyöräretken maisemia.


Kaiken touhuamisen jälkeen, nautimme aivan loistavan päivällisen majatalossamme. Sen omistaja valmisti 
kunnon georgialaista ruokaa, joka koostui monesta eri ruokalajista lisukkeiden kera. Se oli ehkä paras 
ateria koko reissun aikana, eikä maksanut kuin vajaa 5 euroa. :P

Aivan loistava kotitekoinen päivällinen ja tärähtänyt tiedemis :D
14-15.7. Sunnuntai-Maanantai
2 yötä Kazbegissä ja takaisin Tbilisiin. Lento takaisin Suomeen lähtee jo 2 päivän päästä. :(

Aikaisemmin kun olemme olleet Tbilisissä, niin emme ole juuri mitään tehneet. Tajuttiin siis nyt vasta, että Gergian yli miljoonan ihmisen pääkaupungissa ei pysty oikein tekemään mitään. 
=> Okkei perustelut äsköiselle väitteelle: 
-Urheilu-mahdollisuudet: kaikkiin kiipeilysaleihin, kuntosaleihin ja uimahalleihin pitää olla vähintään 1 kk jäsen, että pääsisi reenaamaan.

-Viihde: elokuvateatterit eivät näytä ollenkaan jenkkileffoja, ainoastaan paikallista kuraa. :D viimeisenä mahdollisuutena näimme vesipuiston, joka olisi ollut aivan mahtava Tbilisin todella läkähdyttävässä ilmastossa. Sekin oli kuitenkin palanut poroksi jokunen aika sitten, joten sinnekkään emme päässeet. 

Löysimme lopulta kuitenkin jonkun underground kiipeilyhallin, jota ylläpitivät paikalliset kiipeilijät. Paikka ei kuitenkaan ollut mikään yleinen kiipeilykeskus, joten heillä ei ollut vuokrattavia välineitä yms. Saimme onneksi kuitenkin kiipeillä hieman paljain varpoin boulderiseinällä ja Arsi lainasi kerran paikallisen kiipeilijän valjaita sekä kenkiä, ja kiipesi speed-climbing seinän ylös.


Arsi painaa.
Varmistustekniikka oli jotain aiva uutta. :D
Kaiken kukkuraksi Arsikaan ei säästynyt ilman sairastumisia tällä reissulla, vaan viimeisenä päivänä hän alkoi oksentamaan ja kuume nousi. Sai jonkun ikävän bakteerin ruoasta, joka vaivaa Arsia vieläkin, kun reissusta on kulunut jo yli vuosi. :( Jokin bakteeri se on, ja aiheuttaa jatkuvaa niveltulehdusta. Pitäisi kuitenkin parantua 6-18 kk tartunnan jälkeen. 

Tblisin maisemaa.
Loppuun vielä Georgianreissusta editoitu reissuvideo. Videon editoinut Elias Annila. (klikatkaa alla olevaa linkkiä videon katsomiseksi)