CRW

CRW
Maailmanmatkaajat Joppe Vuorela ja Jenni Wihinen

lauantai 31. elokuuta 2013

Ecuador, Peru & Bolivia 31.8-30.9.2013

Machu Picchu, Peru.
Tervetuloa mukaan seuraamaan seuraavaa reissuamme. Tällä kertaa reissuporukassa on Jenni ja Joppe; tutut veijarit. Matkakohteena on Ecuador, Peru ja Bolivia. Matkustamiseen aikaa on varattu koko syyskuu, vuosimallia: 2013.


Reissu starttasi 31.8 lauantaina jkl:stä klo. 02:00 ja "nopeat" 31 tuntia myöhemmin olimmekin jo Quitossa. :D

1.9. Sunnuntai

Päivä meni aika rauhallisissa merkeissä. Pariin otteeseen otettiin päiväunia ja toiset pari tuokiota meni kaupunkia tutkiessa. Keskityimme tänään lähinnä vanhan kaupungin tutkimiseen, jossa oli mukavasti menoa ja meininkiä. Luultavasti nyt enemmän, kuin arkipäivisin. 

Quiton vanhaa kaupunkia.


Quiton keskusaukio.
2.9. Maanantai
Päivän suunnitelma oli nousta aamusta kondolihissillä Quiton vieressä olevalle sammuneelle tulivuorelle: Pichincha:lle. Quito sijaitsee noin 2 800:n metrin korkeudessa ja hissi nousi 4 100:n metriin. Pelkästään jo sieltä näköalat kaupunkiin olivat upeat, mutta se ei meille riittänyt. Vaan jatkoimme matkaa yhä korkeammalle kohti korkeinta huippua eli 4 695 metriä.


Quiton kaupunkia, ja taustalla näkyy lähes 6 000 metriä korkea vuori mt. Cotopaxi.
Alkumatkaa kondolihissin jälkeen.
Kyllähän se korkeus alkoi vähän tuntumaan. Meno oli aika hidasta ja ylämäissä hengästyi mukavasti. Yhdessä jatkoimme matkaa noin 4 400 metriin, kunnes Jenni jäi istuskelemaan ja Joppe jatkoi vielä huipulle. Se oli ihan järkevä ratkaisu, sillä loppumatka huipulle oli jonkinasteista vaikeahkoa kiipeämistä. Huipun näkymät olivat aivan loistavat, mutta ei siinä kuitenkaan suurta eroa ollut 4 100:n metrin näkymiin.


Huippua kohti.
Joppe lepäilee. Taustalla näkyvä vuorenhuippu on meidän koteemme.
Noin 4 300 metrin korkeudesta maisemat olivat loistavat.
Maisemat huipulta.
Joppe huipulla.
Kiipeilyn jälkeen nopeasti takaisin alas, taksilla kaupunkiin ja erittäin nälkäisinä syömään kunnon pihviruoat (3 euroa per. ateria ja maha tuli täyteen).

Illalla kävimme katsastamassa vähän kaupungin modernimpaa puolta, josta löytyi eurooppalais-tyylisiä ostoskeskuksia, merkkiliikkeineen.



Kaupungin modernimpaa puolta.
3.9. Tiistai
Tänään jätettiin Quito ja matkasimme bussilla 90 km. etelään, kohteena oli Latacunga. Emme kuitenkaan jääneet katselemaan sinne nähtävyyksiä, vaan otettiin heti toinen bussi Zumbahua:n. Näin ollen aloitimme kiertämään kuuluisaa Quilotoa loop:ia.

Puolitoista tuntia bussissa köröteltiin serpentiiniteitä pitkin ja saavuimme 3 800:n metrin korkeuteen Zumbahuan kaupunkiin. Siellä asuu noin 3 000 asukasta ja on täten kaunis pieni vuoristo-kaupunki. Ja tämähän meille kelpaa hyvin. :)


Seikkailijat, ja uudet mahtavat "intiaani" asusteet. :)
Zumbahuan keskustaa.

Majapaikkanamme toimi tämmöinen rakennus.
4.9. Keskiviikko
Aamulla palkattiin kuski heittämään meidät 13 km:n päässä olevaan kaupunkiin: Quilotoaan. Kaupunki on tunnettu kraaterilaguunista, ja senpä vuoksi mekin oikeastaan lähdettiin koko loopille. 


Maisemaa matkan varrelta.
Kun saavuimme kraaterin reunalle ja näimme laguunin ensimmäistä kertaa, emme olleet uskoa silmiä. Aivan uskomaton näky! Yksi hienoimmista paikoista mitä ollaan nähty ikinä. Käveltiin kraaterin pohjalle laguunin rantaan, ihmeteltiin vähän aikaa ja kiipesimme takaisin ylös. Kolmisen tuntia se otti. 


Siinä: sammuneen tulivuoren turkoosi laguuni.

Lähes alhaalla.



Laguunin jälkeen palkattiin jälleen kuski heittämään meidät takaisin Zumbahuaan ja siitä meidät nappasi toinen kuski aina Latacungaan asti. Sieltä vielä yksi bussi Riobamban kaupunkiin. Noin viitisen tuntia upposi noihin matkustamisiin yhteensä.


Näteissä maisemissa sitä sai matkustaa.
Ekana Riobambassa otimme taxin hostellille, joka on kyllä paras hostelli ikinä. 20 dollaria, jolla sai ISON kahden hengen huoneen, joka muistutti enemmän hääsviittiä kuin hostellihuonetta.

Illalla kävimme vielä vähän tutkimassa Riobamban pääkatua, joka tuntuu muodostavan koko kaupungin.


Riobamban pääkadun varrelta.
5.9. Torstai
Aamusella vähän vielä katsasteltiin Riobamban katuja, jonka jälkeen koitti 6:n tunnin bussimatka Cuenca:n. Siinäpä se päivä menikin.


Riobamban vilkas pääkatu.
Kirjauduttiin sisälle jonkinlaiseen bilehostelliin, sillä alakerrasta kuului railakasta ilakointia vielä klo. 23:00 aikaan.


6.9. Perjantai
Ensiksi Cuencan keskustaan pyörimään. Cuencassa huomasi heti, että siellä oli enemmän turisteja kuin muissa Ecuadorin kaupungeissa on ollut. Siispä katsoimmekin vain muutaman nähtävyyden ja markkina-alueen ja lähdimme varaamaan leffalippuja. Leffan alkamista odotellessa kiipesimme kaupungissa olevalle kukkulalle, josta oli hienot näköalat kaupunkiin.


Cuencassa oli monta hienoa kirkkoa. Tässä muutama esimerkki.

Hieno jokikin virasi kaupungin läpi.
Näköalatasanteelta.


Ihasteluiden jälkeen yritimme mennä katsomaan leffaa, mutta kaikki näytökset olivat peruttuja Ecuador-Columbia jalis-ottelun vuoksi. Emme tiedä miksi, mutta peruttu se kuitekin oli.

Jalkapallo-ottelu näytettiin videotykillä samassa ostoskeskuksessa, jossa leffateatterikin sijaitsi. Siellä pari-sataa futisfania katsoi peliä ja tunnelma oli huipussaan. Mahtava jalkapalloyleisö löytyy täältä, ottaen huomioon, että Ecuador ei nyt ihan mikään maailman paras jalismaa ole.


Hostellimme parvekkeeltakin oli loistavat näköalat kaupunkiin.

Lentokone. :D
7.9. Lauantai

Koko päivä meni matkustaessa Lojan kaupunkiin. Kun päästiin perille Lojaan, oli hieman vaikeuksia löytää yösijaa. Ei tiedetty onko tämä viikonloppu jotenkin erikoinen vai minkä takia kaikki yöpymispaikat olivat täynnä. Lopulta kahdeksannella yrityksellä löydettiin hotellihuone, joka oli meille erittäin ylellinen. Hinta oli yhteensä 20 euroa per. nuppi. Yleensä olemme nukkuneet 5 euroa maksavissa hostelleissa. Kyllähän tämäkin tietysti kelpaa silloin tällöin. Harmi vaan että, kerkesimme viettää hotellissa vain yön. Ei siis keritty nauttimaan hotellin mukavuuksista ollenkaan.

8.9. Sunnuntai

Ikävä aamu herääminen klo. 04:00 ja vielä ikävämpi bussimatka Piuraan (Peru), jossa meni seuraavat 9 tuntia.

Bussi lähti klo. 06:00. 6 tunnin matkustamisen jälkeen koitti rajanylitys. Se oli ihan helppo homma: täytettiin maahatulo/poistumis -kaavakkeet, passiin leimat ja eikun kävellen rajan yli, jonka jälkeen bussi taas nappasi meidät kyytiin.


Perun puolella nähtiin heti jonkinmoisia kotkia tai ainakin isoja lintuja liitelemässä yläilmoissa. Perille Piuraan saavuttiin klo. 15:00. Ei jäänyt Piurasta mikään valoisa kuva, sillä kaupunki oli kuin slummi.



Perun puolelle tultuamme maisema muuttui "aika" kuivaksi.
Parasta Piurassa oli tämä loistava kahvila. :P
9.9. Maanantai
Jatkoimme matkaa 3 tuntia bussilla etelään; Chiclayo:n. Se olikin jo hieman mukavampi kaupunki. Hieno ja sopivan kokoinen, mutta aivan liian äänekäs. Autot tööttäilivät jatkuvasti älytöntä tööttikonserttia. Kumma kun niille ei vain riitä, että töötistä painaa kerran, vaan sitä pitää rämpyttää. Lisäksi autoissa oli varashälyttimiä, jotka ulvoivat poliisisireeniä, kun niiden ohi käveli. :/

Chiclayon keskustaa
10.9. Tiistai

Jatkettiin niin ikään etelään reilu 3 tuntia seuraavan etappiin nimeltään: Trujillo. Kaupungista näki heti, että se on helmi. Keskustanaukio oli todella hieno; kirkko, värikkäitä rakennuksia ja patsas keskellä aukiota. Eipä siellä oikein mitään erityisen hohdokasta tekemistä ollut, mutta hienon näköistä kumminkin. :) 


Trujillon keskusaukio.
Sitä ympäröi mukavan värikkäät rakennukset.
Aukio iltasella.

11.9. Keskiviikko

Aamiaisen jälkeen meidän oli tarkoitus mennä Trujillon lähellä olevaan alkuperäisasukkaiden rakentamaan hylättyyn kaupunkiin: Chan chan:n. Missasimme kuitenkin oikean pysäkin ja saavuimme merenrantakaupunki: Huanchaco:n.

Se olikin onni onnettomuudessa, sillä oli kiva päästä näkemään merenrantaakin ja kaupunki muutenkin oli ihan kivan näköinen. Pari tuntia siellä, ja sitten Chan chaniin. :D



Huanchacon rannikkoa.
Vähän syömässä.
Maistoimme myös ensimmäistä kertaa Inca-Kolaa. Maistui aivan omena-limsalle. :P
Aavikolla sijatseva intiaanien rakentama kaupunki on maailman suurin autiokaupunki ja Amerikoiden suurin alkuperäisasukkien kaupunki. Chan chan sijaitsee lähellä meren rantaa, siispä se on rakennettu... mistäpä muustakaan kuin: hiekasta ja vedestä. Ihan kiva siellä oli kierrellä ja mietiskellä, että: "600 vuotta sitten ne ovat tämän tänne väsännyt ja täällä asustellut."

Matkalla Chan-Chaniin.
Chan-Chanin hiekkakaupunki.
Muurit olivat täynnä koristeluita.
Ilta vielä Trujillossa vietettiin ja lähdettiin yöbussilla kohti pääkaupunki Limaa.


Takaisin Trujillossa.



12.9. Torstai
Aamulla kun saavuimme Limaan ensimmäinen tehtävä oli etsiä hostelli, joka löytyikin helposti. Se oli mukava perushostelli. Sieltä lähdettiin koko päiväksi kiertelemään Liman vanhaa-kaupunkia. Ensivaikutelma Limasta oli huono; älyttömän äänekäs, rähjäinen ja liikaa ihmisiä. Mieli kuitenkin muuttui, kun päästiin vanhan kaupungin ytimeen. Se oli täynnä erittäin hienoja kirkkoja, rakennuksia ja muutamia kävelykatuja, joissa pääsi autojen tööttäilyistä vähäksi aikaa eroon. Pitkän kävelyurakan jälkeen maistui mennä leffaan palautumaan.


Liman vanhankaupungin aukio.

Limassa oli myös oma china-towninsa.
Illan pimetessä kävimme katsomassa suihkulähdeshown isossa puistossa lähellä hostelliamme. Pääshow puistossa oli suihkulähteeseen heijastetut valot, joista tuli erilaisia kuvia jotka menivät musiikin tahtiin. Ihan oli kyllä sen 1:n euron arvoinen jonka pääsylippu kustansi. :) 


Suihkulähde-shown pääesitys.
Puistossa oli myös muita suihkulähteitä.
13.9. Perjantai
Aamusta lähdimme tutkimaan Mirafloresin kaupunginosaa, joka sijaitsi merenrannalla. Koko päivä siellä vierähtikin. Mirafloresissa oli enemmän korkeita hotelleja, -kalliimpia ravintoloita ja -turisteja (joka ei koskaan ole hyvä juttu). Ei sitä kuitenkaan pettymykseksikään voi sanoa, sillä heti merenrannalta nousi noin 100 metriä korkeat kalliot, joista oli loistavat näköalat merelle. Harmi vaan, että päivä oli pilvinen.


Liman rantakalliot.
Mirafloresin hotellit.
Illalla hyppäsimme yöbussiin klo. 21:00 aikoihin ja seuraavana vuorossa oli Nazca. 

14.9. Lauantai
Saavuimme Nazcaan väsyneinä klo. 05:15. Ensitöiksemme etsittiin hostelli, mikä osoittautuikin yhdeksi parhaaksi majapaikaksi ikinä. Saatiin huone heti 5:30 jälkeen käyttöön (normaali check-in aika oli klo. 12). Hostellin omistaja oli erittäin mukava ja osasi hyvin englantia. Lisäksi hostelli oli hyvällä sijainnilla ja sisälsi 2 euroa kattavan aamupalan. Hinta oli vaivaiset 5 euroa yö per. nenä ja käytössä oli wifi ja tietokone sekä huone oli lämmin ja erittäin viihtyisä, eli siis aivan täydellinen paketti. Noh. se hostellista.

Pienien aamu-unien jälkeen (= piti herätä 08:00, mutta vierähtikin vahingossa 10:00 asti) aamupalan kautta katsomaan Nazcan suurinta nähtävyyttä; THE NAZCA LINES! (Eli siis noin 2 000 vuotta sitten alkuperäiskansan autiomaahan tekemiä kuvioita) Ei viitsitty ottaa 120 dollaria maksavaa ylilentoa, vaan tyydyttiin 0,50 dollaria maksavaan näköalatorniin. :D Tornista näki 2 kuviota ihan kivasti, toinen oli jonkinlainen kala ja toisesta ei oikein saanut selvää. Kiva oli käydä tornista näkemässä edes vain pintaraapaisu kuvioihin. Lentokoneesta ne olisi varmasti ollut aivan mahtavia. Ei sitä ihminen piheydelleen mitään mahda. :D



Näköalatorni.
Joku örvelö.
Kala.
Viivotinsuoria teitä aavikolla.
Nazcan keskustaa.
Nazcasta matkasimme jälleen yöbussilla etelään ja Arequipaan.

15.9. Sunnuntai
Aamulla saavuttiin siis Arequipaan. Se oli mukava noin Helsingin kokoinen kaupunki, jonka keskusta-alue oli pienempi kuin jkl:n keskusta. :) Kaupungista teki erityisen hienon se, että sen taustalla kohosi 6 000:n metrin korkeuteen kohoavia lumihuippuisia vuoria. Aika rennosti otettiin sunnuntai päivä.


Arequipan kadut olivat aika rähjäisiä.
Arequipan keskustan aukio oli taas vimosen päälle laitettu.

Arequipan taustalla kohosi 6 000:n metrin jättiläinen.
Keskusaukio illalla.
16.9. Maanantai
Aamulla ikävästi 04:00 herätyskello alkoi pirisemään. Lähtö bussiasemalta klo 5:30, täten matkasimme pitkästä aikaa päiväbussilla. Kohteena oli Chivay. Sinne saavuttuamme tehtiin vain pieni, parin tunnin bussinvaihto kohti lopullista määränpäätä: Cabanacondea ja siellä olevaa Colca canyonia.


Paikallisia värikkäissä asuissaan.
Reppu ja reissumies.
Perille saavuttiin klo. 14:00. Kiireesti etsittiin hostelli ja ravintola, jotta näkisimme kanjonia mahdollisimman paljon ennen pimeän tuloa. Kanjoni sijaitsi noin kilometrin päässä kaupungista. Lähestyessämme sitä, maisema näytti ihan tavalliselta vuoristomaisemalta, mutta vasta kanjonin reunalta näki koko todellisuuden: eli syvimillään 3 000 metriä syvä rotko. HUUUHHHUUH!!! Jälleen yksi hienoimmista näyistä ikinä! Aika meni siivillä kanjonin reunalla ihastellessa ja eipä aikaakaan kun klo. näytti jo 18:00 ja aurinko laski vuorien taa. Pitihän sitä sitten valitettavasti lähteä, kun alkoi olemaan kylmä ja pimeä.


 Colca Canyon.
Tyytyväiset reissarit.

Wife beater poseeraus. :D
Kävellen auringonlaskuun.
Kanjonin viereisetkään maisemat eivät olleet kamalia.
Siitä sitten hostelimme ravintolaan syömään pizzaa. Ravintolassa oli mukavaa, kun chicagolainen kaveri liittyi seuraamme syömään. Oli mukavaa siinä tunnin verran jutustella ja harjaannuttaa englannin kielen taitojamme. 

17.9. Tiistai

Aamulla oli pakko vielä käydä fiilistelemässä kanjonilla ja yrittämässä bongata andienkondorikotkia. Edelleen maisemat olivat erittäin hienot, mutta kondoreita ei valitettavasti nähty, vain joku pienempi kotka liiteli yläpuolellamme


Aamun fiilistelyt.


Bandidos.
Pienempi kiusaa isompaa.
Joppe ja kaktus.
Jenni ja kaktus.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja otettiin epämukava 6 tunnin bussimatka takaisin Arequipaan. Siellä ei kauaa vanhennuttu vaan melkein samantien yöbussilla 10 tunnin matka Cuscoon. 

18.9. Keskiviikko
Saavuimme tänään siis Cuscoon. Siellä söimme vain aamupalan ja otimme bussin Ollantaytambo:n. Joppe kävi ostamassa bussiliput sillä välin kun Jenni odotti laukkuja edellisestä bussista. Lipun ostaminen olikin hauskaa ainakin bussilipunmyyjästä. Nimittäin Ollantaytamboon lausuminen ei ole kaikkein helpoin juttu. :D Joppe sai kuitenkin ostettua liput ja se on tärkeintä. :)

Parin tunnin matkaamisen jälkeen saavuttiin Ollantaytamboohon. 700 ihmisen kaupungiksi, siellä on erittäin paljon hostelleja ja ruokapaikkoja, johtuen vain ja ainoastaan siitä, että Machu Picchu on vain 2 tunnin junamatkan päässä. Onhan siellä tietysti myös erittäin hienot vuoristomaisemat sekä pienempiä ja vähemmän kuuluisia inkojen raunioita. 



Ollantaytambo.
Taustalla inkojen raunioita.
19.9. Torstai
Aamuherätyksien ennätys: klo. 03:30. :) Eikun junalla kohti Aguas Calientesia, jota sanotaan myös Machu Picchun esikaupungiksi. Eli tästä jo hitaimmatkin voivat päätellä, että se on meidän seuraava kohteemme.


Virkeänä junaan-nousua odotellaan.
Tunteet Machu Picchuun menemisestä on ollut meillä hieman ristiriitaiset tunteet ja varsinkin Jopella. Nimittäin tämä mystinen kaupunki on selvästi Perun suosituin turistirysä. Siellä käy päivittäin 2 500 turistia ja sinne meneminen maksaa kaiken kaikkiaan 120 euroa. Lisäksi sinne pääsyä varten jouduttiin säätämään ikävän paljon juna- ja pääsylippujen kanssa.

Aguas Calientesiin saavuttuamme päätimme mennä Machu Picchuun bussilla ja kävellä pois, jotta säästäisimme aikaa. Matkaa sinne kertyi reilu 8 kilometriä ylämäkeen. Sisäänkäynnille saavuttuamme Joppea alkoi jo hieman kaduttaa: "miksi tänne piti tulla", sillä turisteja oli niin paljon, että ei meinannut läpi päästä. Turistisuma kuitenkin helpottui kun kävelimme jonkin matkaa kohti rauniokaupunkia. Tässä vaiheeessa Jenniäkin alkoi harmittaa, sillä koko paikka oli pilven peittämää emmekä nähneet paljoa mitään.



Aluksi pilvet peittivät suurimman osan näkyvyydestä (tässä kuvassa maisema näkyy parhaiten).
Pari tuntia voivoteltiin ja käveltiin ympäriinsä, kunnes pilvet alkoivat väistämään ja taianomainen Machu Picchu esiintyi meille koko komeudessaan. Noin 250 kuvaa ja 3 tuntia myöhemmin Joppe myönsi, että: "kyllä tämä oli sen kaiken säätämisen, turistien paljouden ja ison rahasumman arvoista".


Tutkimme rauniokaupunkia sillä välin, kun pilvet peittivät näkyvyyttä.

Laama.
Pikkuhiljaa pilvet kuitenkin alkoivat väistymään.
Vihdoinkin se näyttäytyi meille.
Magical Machu Picchu.

Vielä oli paluumatka edessä: 8 km portaita alaspäin. Olisi ollut huomattavasti mukavampi kävellä kyseinen matka, jos ei olisi alkanut satamaan kaatamalla.

Kyllähän se rankka reissu oli; lähes 3 000 metrissä kävellä useita kilometrejä mäkisessä maastossa, joten loppuilta menikin hostellissa leffoja katsellessa. 



20.9. Perjantai
Junalla takaisin Ollantaytamboohon. Siellä noudettiin reput jotka olimme jättäneet hostellillemme ja valkosipulikanaa naamaan, jonka jälkeen bussilla takaisin Cuscoon.


Junamatkalla meille esiintyi tämmöinen örvelö, joka tanssi iloisesti musiikin tahtiin.
Bussimatkalla Cuscoon saimme nauttia mahtavista vuoristomaisemista.

Cuscossa ei hirveempiä keritty tekemään, ei muuta kun hostellin etsiminen ja kaupungille kiertelemään pariksi tunniksi. Kaupungissa näkyi paljon espanjalaisten rakentamia kirkkoja ja muita rakennuksia, mutta myös inkojen jättämiä jälkiä. Cusco on ehkä kaunein kaupunki minkä olemme nähneet tämän reissun aikana.


Cuscon pääaukio.

Vähän iltapalaa.
21.9. Launtai
Ensiksi lähdimme vain ihan mielenkiinnosta tutkimaan Cuscon valtavia markkina-alueita. Siinä käytännössä vierähtikin koko päivä. Jäihän sieltä jotain käteenkin, noin 50:llä eurolla saimme parit villapaidat, kengät, hatun, lompakon ja t-paidan.

Hostellimme rakennus oli rakennettu näköjään vähän lyhyemmille kavereille. :D
Marketin ulkopuolella oli tällainen suihkulähde.

Cuscon maisemaa.
Kaposia ja mäkisiä katuja.
Incojen perintöä; "palapelirakennuksia".

Cuscon pääaukio valoisan aikaan.
Seuraava kohteemme on Puno ja Titicaca järvi. Sinne pääsimme yöbussilla, joka starttasi matkan klo. 22:00.

22.9. Sunnuntai
Tästä päivästä ei ole paljoa kertomista. Jenni oksenteli pari kertaa ja Jopella oli huono olo, eli käytännössä aamusta iltaan sängyssä makoilua huonovointisena. :(
23.9. Maanantai
Aamusta rajanylitys Boliviaan. Molemmat meistä tunti olon hyväksi aamusta, mutta vain toisen olo oli oikeasti hyvä. Jennillä oli edelleen huono-olo, mutta ei kuitenkaan oksentanut enää.

Ensimmäinen kohteemme Bolivian puolella: oli 8 km rajasta oleva kaupunki Cobacabana, joka sijaitsee Lake Titicacan rannalla. Otettiin siitä samantien botski Isla Del Soliin. Se on iso saari, noin 30 km:n (= vain meidän veikkaus) päässä Cobacabanasta.



Vene lähti Cobacabanasta.
Matkalla Isla Del Soliin.
Mahtavat reilu 5 000:n metrin vuoristot kohoilivat Bolivian Andeilla.
Saavuttuamme saaren satamaan, jouduimme heti kapuamaan jyrkät ja pitkät portaat romanttisella paikalla olevaan mökkiin, joka toimi meidän yöpymispaikkana. Jennille teki tiukkaa nousta jyrkät portaat ylös vatsataudin vuoksi. Onneksi Joppe kuitenkin kantoi Jennin repun, joten urakka helpottui hieman. Tuskainen kiipeäminen palkittiin erittäin upealla järvi/vuoristo näköalalla. Valitettavasti vain Jennin loppupäivä meni vuoteessa. :(


Kaupunki jossa maijailimme on kuvan etelärannalla näkyvä kaupunki.
Portaat valaistukseen
Sillä välin kun Jenni makoili, Joppe kävi hakemassa evästä kaupasta potilaalle, jonka jälkeen meni itse syömään raflaan. Ei kuitenkaan mihinkä tahansa raflaan, vaan: 4 010:n metrin korkeudessa sijatsevaan mökkiin, josta oli upeat järvinäköalat toiselle puolelle järveä, kuin missä meidän nukkumismökkimme oli. Ravintolassa ei myöskään ollut sähköjä, joten ateriat nautittiin kivasti kynttilän valossa.

24.9. Tiistai
Herättyämme jännitettiin millainen olo Jennillä on. Nousimme jo kuudelta ylös katsomaan auringonnousua. Se oli ehdottomasti varhaisen heräämisen arvoista.


Hienoin auringonnousu mitä olemme ikinä nähneet.

Auringonnousun jälkeen saimme mökissämme loistavan aamupalan, vielä loistavammassa paikassa. Nimittäin kananmunaleipää, jogurttia ja kahvia paikassa, josta oli suora panorama-näkyvyys järvelle ja vuoristoon. Kyllä lähtee aamu käyntiin! Jenninkin olo oli jo melko hyvä ja ruokakin alkoi maistumaan.


Tästä ei aamupalamaisemat hevillä parane.
Aamiaisen jälkeen alettiin leppoisasti kävelemään kohti saaren pohjoispäätä ihaillen samalla mahtavia Titicacan tarjoamia maisemia. Noin 7 km käveltiin saaren pohjoispäässä olevaan kylään, josta palkattiin meille vene sekä kuski viemään meidät takaisin mökille. Se oli hieno retki johon kului nelisen tuntia. Kyllä ruoka maistui erityisen hyvältä happihyppelyn jälkeen.


Saaren päästä päähän vaellus. Loistavaa vaellusmaastoa.
Maisemat olivat koko matkan kohdallaan.



Pikku pelleily on aina paikallaan.
Jopen tyylinäyte.
Kun väsymys iski, vene auttoi.
Kun olimme perillä, kaveri jatkoi matkaa takaisin.
Nainen ja laama.
Illalla Joppe vei Jennin syömään siihen samaiseen paikkaan, jossa itse eilisiltana syöpötteli. Siinä sitten romanttisesti kynttilän valossa katsottiin auringonlaskua ja syötiin lasagnea: Njams! Ravintolasta näki Perun puolelle asti ja kun ilta pimeni, Punon valot tulivat näkyviin. Samaan aikaan kun aurinko laski horisontin taa, huomasimme että Punon vieressä oli aivan hillitöntä salamointia. Oli erittäin nätin näköistä, kun kaikkialla oli pilkkopimeää ja salamat välkkyivät. Laskimme, että minuutissa tuli noin 25-30 salamaa, eli aivan jäätävä ukkosmyrsky. 



Romantic. <3
25.9. Keskiviikko
Aamulla veneellä takaisin Cobacabanaan ja siitä bussilla Bolivian pääkaupunkiin: La Paziin. Kaupungissa perushommat eli; hostellin etsiminen, syöminen ja nukkumaan.
Toisen aamun auringonnousu. Se hävisi kauneudessaan hieman ensimmäiselle aamulle.
Veneellä takaisin Cobacabanaan.
Matkalla La Paziin paikallinen äiti halusi ikuistaa lapsensa (blondin) Jennin kanssa.
26.9. Torstai
Ensimmäiseksi OSTOKSILLE! Eli suuntasimme La Pazin kuuluisille markkina-alueille. Markkinoissa yllätti se, että se ei ollut perinteinen iso markkina-alue, vaan katujen varsilla olevia kojua ja kauppoja. Niitä tutkiessa vierähti helposti koko päivä ja olisi vierähtänyt myös useampikin päivä jos olisi aikaa. Tavarat ja vaatteet olivat erittäin halpoja ja laadukkaita. Aikalailla kaikki tuotteet olivat käsintehtyjä.


La Pazin markkinat.

Shoppailujen jälkeen käytiin ostamassa leffaliput illalle ja käveltiin samalla kuntosalin ohi. Päätettiinkin siitä extemporee lähteä treenaamaan. Treenatessa me molemmat huomattiin, että lähes 4 000 metrin korkeudessa salilla treenaaminen hengästyttää huomattavasti enemmän, kuin kotona merenpinnan tasolla treenatessa. Hauska oli kokea se ero.


La Pazin keskusta oli ihan modernia.
Ennen leffaa kävimme vielä näköalapaikassa katsomassa La Pazin skylinea. La Pazin keskusta sijaitsee vuorienympäröimässä laaksossa, jossa on paljon moderneja rakennuksia. Ympäröivien vuorien rinteillä on taas rähjäisempää ja slummimaisempaa rakennusta. Näköalasta teki erityisen hienon se, että kaupugin taustalla kohosi erittäin korkea lumihuippuinen vuori. 



Näköalatasanteelta.

La Paz ja jättiläisvuori.

Ja sitten tulikin jo pimiä.
Matkalla leffateatterille "saimme" kulkea ihmisruuhkan keskellä.
27.9. Perjantai
Palloiltiin aamu sekä päivä kaupungilla ottaen rennosti ja liikkuen vaivalloisesti kipeiden lihasten vuoksi (salitreenin ansiosta :)).

Hengailimme aamulla mm. tällä pulujen täyteisellä aukiolla.
Ihan kätevä kantoreppu. :)
Lapsi, pulujen keskellä.
Alunperin suunnittelimme mennä ehdottamasti Bolivian kiinnostavimpaan nähtävyyteen, eli Salar De Uyuni:n suola-aavikoille. Aika kuitenkin käy valitettavasti vähiin ja joudumme säästämään sen seuraavaan Etelä-Amerikan reissuumme.

Kello 17:00 piti startata bussi kohti viimeistä määränpäätämme: Santa Cruzi:a kohti, mutta bussi saapui tunnin myöhässä. Ikävästi tämä, jo valmiiksi pitkä; 17 tunnin matka viivästyi nyt tunnilla.


Boliviakin Perun ja Ecuadorin ohella on kohtalaisen halpa maa: nimittäin 17 tuntia ykkösluokassa maksoi sen 17 euroa. :D 


28-29.9. Lauantai-Sunnuntai

Viimeinen viikonloppu! :( Tänään saavuttiin siis Santa Cruziin. Bussimatka meni aika mukavasti, sillä bussin penkit olivat lähes vaakatasoon taipuvia. Santa Cruzia lähestyessä huomasimme heti, että emme ole enää vuoristossa. Olimme laskeutuneet vuorilta; eli noin 4 000:n metrin korkeudesta, vain vaivaisen 500:n metrin korkeuteen sademetsän rajalle. Positiivisia asioita jos haluaa tästä tonkia; niin +35 astetta, aurinko ja hiostava sademetsän ilmasto aiheuttavat väkisinkin ikävöinnin koto-pakkasia. :D

No, mitäs Santa Cruzista. Voisi luulla, että liki 1,5 miljoonan ihmisen kaupungista löytyisi edes jotain tekemistä, mutta ei! Keskusta on Vaajakosken kokoinen, mutta vain vähemmän tekemistä. Paljon tuli aikaa vietettyä ilmastoiduissa kahviloissa sekä hostellissa. 



Hei...
...hei. Tämän reissun osalta.
30.9. Maanantai
Tätä päivää odotimme "innolla": aamulla klo. 06:00 lähdettiin bussilla lentokentälle ja siitä alkoi 30:n tunnin "miellyttävä" matkustus Jyväskylään. 


Yhteenveto:
Ihmiset:
Ovat erittäin mukavia ja huomaavaisia kaikissa kolmessa maassa joissa kävimme.
Sää:
Päivisin oikeastaan pelkästään auringonpaistetta, iltaisin ja aamuisin vähän pilvistä. Kolmena päivänä satoi, kahtena niistä tuli ehkä 2 tippaa vettä ja kolmantena satoi kunnolla muutama tunti. Lämpötila on vaihdellut päivisin +18:sta +30:n, ja iltaisin\öisin +5:ste +15:sta.
Ruoka:
Ruoka oli meidän mieleemme. Ensinnäkin se oli halpaa, joten kävimme 3 kertaa päivässä ravintolassa. Ruoassa oli paljon lihaa, vähän salaattia ja yleensä sekä ranskalaisia, että riisiä. Sopii hyvin meille A-luokan lihansyöjille. :)
Hintataso:
Erittäin halpaa: syöminen, asuminen ja matkustaminen. Esimerkkinä ruoka-aterioista; halvin ateria oli noin 1:n euron ja kallein 15 euroa. Keskiarvo 5:n euron paikkeilla (ja puhutaan siis kunnon ravintola-aterioista). 

Hostelleista ja hotelleista halvimmat olivat 2 euroa per. nenä ja kallein paikka 20 euroa per. pää. Keskiarvo noin 5 euroa per. nukkuja. Kaikki yöpymispaikat olivat private-huoneita ja ihan kelpo paikkoja.


Bussilla matkaamisessa keskiarvo hinnassa oli noin 1 euro, per. 1 matkustustunti. Eli halpaa oli.
Turismi:
Ei oo paljoo näkynyt. Perussa enemmän kuin Ecuadorissa ja Boliviassa, varsinkin Machu Picchulla. Ecuadorissa ja Boliviassa turisteja ei juurikaan näkynyt. Niissä huomasikin, että paikalliset olivat enemmän ihmeissään meistä kuin Perussa.

Seuraavaan kertaan...