CRW

CRW
Maailmanmatkaajat Joppe Vuorela ja Jenni Wihinen

lauantai 27. syyskuuta 2014

Länsi-Balkan 24.9-11.10

Zabljak, Montenegro.


Matkaan lähti tällä kertaa yksinäinen susi: Joppe "The Paratrooper" Vuorela. Seikkailun kohteena oli Länsi-Balkanin vuoristot.

24.9. Keskiviikko
Kone kohti Dubrovnik:a lähti Helsinki-Vantaalta klo. 16:30. Tällä kertaa pääsin nauttimaan ihan suorasta lennosta, joka kesti vain 3 tuntia. Ensimmäinen matkapäivä meni aikalailla kokonaan matkustamisessa, sillä kello oli jo liki 22:00, kun olin saanut tankattua itseni ravitsevalla kebabilla. Ensimmäiseksi yöksi olin varannut itselleni dormihuoneen hostellista.

Iltakävelyllä Dubrovnikissa.
25.9 Torstai
Suunnitelmiini tuli heti muutosta, sillä olin ajatellut vuokrata 125 ccm:n scootterin Dubrovnikista ja ajavani sillä Montenegron ja Kosovon läpi. Vuokraamossa kuitenkin selvisi, että sellaisen "monsterin" ajamiseen tarvitsee omistaa kevytmoottoripyöräkortti. Noh, piti sitten turvautua vanhaan kunnon linikkaan.

Bussi starttasi matkan klo. 10:00, kohti Montenegron Kotoria. Matka kesti melkein 3 tuntia, mutta se oli kuitenkin aika miellyttävä, sillä matkan maisemat olivat kerrassaan loistavat.
Kotor on kuuluisa sen kauniista lahdesta (josta se on myös saanut nimensä: Bay of Kotor), josta nousee yli kilometrin korkeuteen jyrkästi kohoavia vuoria.

Perille päästyäni nautin ensiksi maittavan liha-aterian. Kun maha oli täynnä, niin suuntasin Unescon perintokohteen tittelin omaavan: Kotorin vanhan kaupungin sokkeloisille kaduille. Sieltä pääsi kätevästi vuoren juurelle, josta lähti nousemaan linnoituksen muurit ylös vuorelle. Se oli mukava pikku nousu; noin 2 000 porrasta. Näkymät korkeimmasta linnoituksen kohdasta olivat hienot Kotorin lahdelle. Fiilistelin ylhäällä muutaman tunnin ja kapusin portaat takaisin alas.

Takaisin merenpinnantasossa kello oli vasta 17:30 ja minulla oli bussilippu valmiiksi ostettuna perjantaille seuraavaan kohteeseen. Lahtöaika bussilla oli vasta 15:15, joten aikaa oli siis paljon kulutettavana. Ratkaisuksi ajankulutukseen, keksin vuokrata maastopyörän. Ei kuin vaan marketista evästä matkaan, ja pyörällä sotkemaan kohti Lovcenin luonnonpuistoa ja sen korkeinta huippua Mt. Lovcenia (1749 m.).

Kerkesin polkea vain tunnin serpentiinitietä pitkin, kunnes oli jo pimeää. Kahden tunnin polkemisen jälkeen, ei nähnytkään enää kuin metrin eteensä. Sotkin kuitenkin vielä tunnin verran pimeydestä huolimatta ja päätin asettua tien viereiseen pusikkoon aloilleni. Minulla ei ole telttaa mukana koko reissulla, mutta vedenpitävä kangas on, jota käytän laavuna. Leiristä ei kyllä tullut kaikkein kaunein pilkkopimeässä kootessani sitä, mutta se hoiti kuitenkin tehtävänsä, sillä yöllä taivaalta tuli muutama pisara.

Bay Of Kotor. Linnoituksen muurin puolesta välin.
Linnoituksen huipulta

30min pyöräilyn jälkeen alkoi olla jo hämärää

26.9. Perjantai
Perinteisesti ensimmäinen metsä yö: ei oikein uni maistunut. Kaippa sita kuitenkin muutama tunti tuli nukuttua. Klo. 8:00 jatkoin matkaa ja noin kymmenen maissa saavuin Mt. Lovcenin viereen, mutta huipulle asti ei siitä kohtaan mennyt tietä (olisi kaiketi pitänyt muutama kilometri aikaisemmin kääntyä toiselle tielle, jotta pyörällä olisi huipulle päässyt). Eipä tämmöinen pikku takaisku soturia pysäytä, vaan jemmasin pyörän ja rinkan pusikkoon ja jatkoin viimeiset, noin 200 metriä jalan.

Maisemat ylhäältä olivat hienot, mutta kuitenkin pienoinen pettymys, sillä Kotorin lahti jäi toisen vuoren taakse, eikä sitä huipentumaa sieltä nähnyt. Vähän aikaa pällistelyä, jonka jälkeen kapusin takaisin pyörälle, josta aloitinkin alamäen täyteisen paluumatkan Kotoriin.

Täytyy kyllä sanoa, että pyöräily ei ole ikinä ollut niin hauskaa. Kun ei ollut mutkia sain pyörän kiihdytettyä varmaan yli 60:n km/h ja sitten jarrupalat sauhuamaan, kun jyrkkä serpentiinitien mutka tuli eteen. Tätä hauskuutta sai tehdä kokonaisen tunnin verran!

Paluumatka yllätti mukavasti myös maisemien osalta. Menomatkalla oli aivan pilkkopimeää, sen sijaan paluumatkalla sain ihastella loistavaa näkymää Kotorin lahdelle, joten vauhdin hurman lisäksi sain myös ihastella taianomaista näkymää! :) Todella hieno retki oli tämä 6 tunnin hidas ja hikinen nousu 0:sta metristä 1 750:n metriin, ja takaisin vauhdikkaasti ja rennosti yhdessä tunnissa. :)

Takaisin Kotorissa nautin 8 euroa maksavan Mixed grill aterian, jossa oli 400 grammaa erinlaisia lihoja. :P

Kello 15:15 starttasi bussi seuraavaan kohteeseen: Sabljak:n ja Durmitorin luonnopuiston laitamille. Tarkoitukseni määränpäässä oli etsiä joku halpa rafla ja kömpiä jonnekkin pusikkoon nukkumaan. Bussimatka kuitenkin kesti melkein 4,5 tuntia, joten Sabljakissa oli jo pilkkomipeää ja kaiken lisäksi vettä tuli, kuin Esterin sangosta kaatamalla. Välillä lujimmallakin soturilla on heikko hetki, siispä päätin tarttua 8 euron pehmeän vuoteen houkutukseen.

Paluumatkan loistavat maisemat. Oikealla. Bay Of Koror

Taistelia ja pyörä

27.9. Lauantai
Aamulla herätys ikävään yllätykseen: vettä sataa edelleen! :( Päätin siis chillailla tämän päivän ja siirtää suunnittelemaani: Durmitorissa vaellusta yhdellä päivällä. Päivä kuitenkin osoittautui ihan kivaksi. Zabljak oli ihan kiva pikku kaupunki, ei mitään kummoista, mutta viihdyin hyvin yhden päivän.

Zabljak.
28.9. Sunnuntai
Heräsin klo. 8:00 ja katsoin heti ensimmäiseksi ikkunasta ulos, että: "minkähänlainen on tämän päivän sää?" Pilvistä, mutta ei kuitenkaan satanut. Ei muuta kuin vaelluskengät jalkaan ja liikkeelle.

Tasan yhdeksältä olin luonnonpuiston porteilla, jonka kiersin ovelasti metsän kautta, jotta ei tarvinnut maksaa 3 euron pääsymaksua. :D Noin 30 minuuttia metsässä käppäilyn jälkeen saavuin Black lake:lle (suurin järvi luonnonpuiston alueella). Järvi oli kyllä hieno, mutta toivotut vuoret järven ympärillä eivät näkyneet runsaan pilvipeitteen vuoksi.

Järveltä matka jatkui edelleen metsässä 5 kilometrin verran, loivaan ylämäkeen tarpoen, kunnes aloin olla niin korkealla, että puut loppuivat (eli siis about 1 800 metrissä). Kiipeilin siinä päivän aikana vuorelta toiselle ja erillisia vuorenhuippuja kertyikin toista kymmentä. Harmi vain, etten koko päivän aikana nähnyt yhtään maisemia pilvien takia. :/

Illan suussa minulla kävi hyvä tuuri, nimittäin löysin keskeltä erämaata jonkinlaisen erämajan. Ovi ei ollut lukossa ja sisällä oli pari patjaa, tuoleja, pöytä ja kamiina.

Ennen pimeän tuloa kerkesin vielä käydä hakemassa pari sataa metriä alempaa jonkinlaisia litomärkiä pusikon oksia nuotion sytyttämiseen. Ainoa sytyke mitä minulla oli mukana, oli kananmunarasian pahvi. Ei ole kyllä koskaan ollut niin vaikea sytyttää nuotiota, mutta majasta löytyneellä voiveitsellä sain paloiteltua märkiä oksia pienemmiksi. Lopulta yli tunnin yrittämisen jälkeen, edessäni oli mukava lämmin notski. ':) Sain siinä keiteltyä lämpimät makaroni/tonnikala setit. Huomattavasti parempaa oli näin lämpimänä, kuin olisi ollut kylmänä. :D Iltapalan jälkeen asetuin majaan pitkälleen ja ei kun unta palloon.

Black Lake
Fiilis oli korkealla, kelistä huolimatta


Iltanuotio


29.9. Maanantai
Nukuin kyllä uskomattoman... ...Huonosti. :D On se vaan aina tämä ensimmäinen metsäyö tämmöinen (vaikkakin en tiedä lasketaanko tätä kunnolla metsäyöksi).

Yöllä se jo selvisi, kun kävin pissaretkellä (uskomattoman hienon tähtitaivaan alla), että nyt on tulossa pilvetön päivä. Oli se aika mahtavaa siinä 6:00:n maissa nousta ylös, kävellä ulos majasta ja nähdä kaikki ne vuoret, joiden ympäröimänä olin nuotion ääressä istunut illalla, en vain ollut nähnyt niitä. :) Äkkiä märehdin aamupalan keuhkoon, pakkasin rinkan ja painelin luontoon intoa täynnä.

Majalta lähdin kiipeämään vieressä olevaa vuorenharjannetta pitkin. Harjanteella oli 6 erillistä vuorenhuippua, joista korkein oli pikkaisen reilu 2 200 metriä. Huhuh, mitkä maisemat! On tämä maailma vaan, NIIN hieno paikka!

Kuudennen vuoren jälkeen aloitin laskeutumaan alas. Siinä samassa pääsinkin ensimmaistä kertaa tällä reissulla kunnon kiipeilyn makuun. Muutamia kohtia alasmenossa oli, että laskeuduin pari metriä alas ja mietin, että: "pitäiskö kääntyä", oli nimittäin niin "crazyä" menoa. Kaikista kohdista kuitenkin selvisin ehjin nahoin, lukuunottamatta paria isoa naarmua polvissa ja ranteissa terävistä kallionkulmista.

Alas päästyäni aloitin jälleen seuraavan vuoren kiipeämisen. :D Yllättävän rankkaa oli semmonen 500:n metrin tasaisen jyrkkä nouseminen. Ylhäälle päästyäni olin aivan poikki ja hiestä märkä. 30 minuutin hiilaritankkaus tauko huipulla kuitenkin hoiti homman ja olin jälleen taistelukuntoinen.

Siitä jatkoin matkaa noin 5 kilometriä, kunnes olin luonnonpuiston korkeimman vuoren: Mt. Bobotov Kuk:n (2 523 metriä) juurella. Sen valloittaminen vaati reilu 600 metriä todella jyrkkää kiipeämistä ylöspäin. Yllättävän haastava ylösmeno oli teknisesti, sillä huipulle asti meni kuitenkin virallinen vaellusreitti. Varsinkin viimeinen 100 metriä oli lähes pystyjyrkkää lumen peittämää nousua, johon oli kyllä laitettu apuvaijereita, joita pitkin pystyi vetämään itseä ylös, siitä huolimatta nousu oli aika haastava.

En ala sen enempää etsimään mahtisanoja huipun maisemien kehumiseen, saat itse katsoa kuvat alempaa ja keksiä sopivat sanat kuvaamaan niitä maisemia. :) Pari tuntia huipulla meni lounasta syödessä ja kuvia ottaessa, kunnes kapusin takaisin alas.

Durmitorin luonnonpuisto on aika pieni alue, ja olin käytännössä kiertänyt jo koko puiston. Aloitin siis paluumatkan noin 20:n kilometrin päässä olevaan Zabljakkiin. Ajattelin, että: jos ehdin perille asti jo tämän päivän aikana, menen nukkumaan samaan majataloon, missä yövyin aikasemminkin. Jos taas en ehdi, niin nukun matkan varrella jossain metsikössä. Tiukille se veti, mutta ehdin juuri ja juuri takaisin kaupunkiin ennen pimeän tuloa. Kylläpä maistui ravintolan kanasetti ranskalaisten kera aika makoisalta rankan retken jälkeen.

Vuorijonon ensimmäisen huipun päältä. 5 jäljellä

Bobotov Kuk 2523 m




30.9. Tiistai
Aamulla heti ensimmäiseksi kävin ostamassa bussilipun seuraavaan kohteeseen. Kerkesin bussia odotellessa vielä kiipeämään kaupungin lähistöllä olevalle pikku kukkulalle, jossa sain viimeiset siemaukset Durmitorin vuorista.

Sitten alkoikin bussiasemaseikkailu; eli Zabljakista ensiksi Niksic:n, Niksicista Podgoricaan ja Podgorigasta-Ulcinjiin. Kaiken kaikkiaan matka kesti 4,5 tuntia. Se meni kuitenkin rattoisasti, kun australialainen reissaaja, matkasi Podgoricaan asti minun kanssa samaa matkaa, niinpä sain hänestä mukavaa matkaseuraa.

Kerkesin siinä illalla vielä oikeastaan tutkimaan pienen rannikkokaupunki Ulcinjin pääpiirteittäin kokonaan. Ihan mukava kaupunki se olikin.

Myöhäisiltana pääsin vielä nauttimaan huippujalkapallosta, kun PSG kohtasi arkkiviholliseni Barcelonan. :D 3-2 tulos maistui!

Aamuiselta kukkulalta

Iloinen taistelija
Ei se näköjään kaikilla muillakaan aina mene suunnitelmien mukaan

Ulcinj

Adrianmeri
1.10. Keskiviikko
Aamulla Ulcinjistä bussilla körröttämään kohti uutta maata, eli Albaniaa. Siellä ensimmäinen pysäkkini oli Skhodra (= Shkoder).

Saapuessani kaupunkiin olin hetken aikaa kassalla, sillä bussin päätepysäkki oli vain jollain random kadulla, keskellä vilkasta risteystä. Tietysti heti autosta noustessani ympärilleni kertyi kaiken maailman hännystelijät myymään taksi kyytejä ja yöpymispaikkoja.

Aikani pyörittyäni Skhodran kaduilla löysin internetkahvilan, jossa selvitin ensinnäkin: missä olen ja mitä teen seuraavaksi. Ratkaisuksi keksin käydä katsomassa miltä näyttää Shkodran suurin nähtävyys; eli linnoitus heti kaupungin rajojen ulkopuolella. Matkaa linnalle kertyi mukava 5 km. Päätin kävellä sinne, jotta näen samalla vähän Shkodran ja Albanian meininkiä.

Ensimmäinen asia minkä täällä Albaniassa huomasi, on se että turisti on paljon ihmeellisempi asia täällä, kuin oli Montenegrossa tai Kroatiassa. Kaikki halusivat tervehtiä minua ja tulla juttelemaan, yksi jopa tarjosi yöpymispaikkaa ilmatteeksi. Suunnitelmiini ei kuitenkaan kuulunut jäädä tänne yöksi, joten kiltäydyin kohteliaasti tarjouksesta.

Shkodran linna sijaitsi yksinäisen kukkulan päällä, ison järven vieressä ja se olikin komea näky kukkulan juurelta katsottuna. Parasta paikassa oli kuitenkin mahtavat näkymät muurien päältä Shkodran kaupunkiin ja sen takana kohoaviin vuoriin.

Ei sitä jaksa kovin kauaa mädäntyä yhdessä kaupungissa, siispä päätin vielä illan suusta ottaa minibussin Albanian pääkaupunkiin: Tiranaan.


Shkodran linna

Shkodran kaupunki

Ei linnan länsipuolenkaan näkymät huonot ollut

2.10. Torstai
Aamulla Tiranan katujen tutkimista. En kauaa kerennyt ihmetellä, kun joku pojankloppi liittyi seuraani. Hän halusi kävellä kanssani ja oli oikein mukava sälli, joten vastasin hänellä, että: "mikäs siinä". Kuitenkin noin 30 minuutin päästä aloin epäillä kaveria ja kysyin, että ei kai hän odota mitään maksua "turistioppaana" olemisesta. -"Yes, but it's only 1000 lek" (7e). Siihen tokaisin; että jos haluat nyhdätä turisteilta rahaa, niin kannattaisi sopia siitä etukäteen, ennen kuin alkaa tehdä "työtänsä" ja, että en aio antaa hänelle mitään. Kaveri halusi kuitenkin vielä viimeistellä "kierroksen kaupungilla" ja samalla kertoi nyyhkytarinoita, jotta saisi kukkaroni nyörit heltymään, mutta joutui kaveri kuitenkin pettymään lopulta.

Tirana oli ihan mukava kaupunki, varsinkin ydinkeskustan vieressä oleva "aito" kaupunginosa, jossa paikalliset elivät. Enpä minä silti aamua pitempää jaksanut siellä olla ja otin minibussin Krujeen.

Skruje sijaitsi vain 40:n km päässä Tiranasta, mutta silti matkaan meni reilu 2 tuntia. Tämä johtunee Krujen ja sen linnoituksen korkeasta sijainnista.

Lonely planetin matkailukirja kehui tämän kaupungin, ja sen linnan maasta taivaaseen, mutta itselleni se oli pettymys. Minusta Shkoder ja sen linna olivat paljon hienommat ja kivemmat, niitä lounari ei kuitenkaan kehunnut juurikaan. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun en yhdy lounarin kirjoittajiin ja heidän näkymyksiinsä.

Muutama tunti Skrujessa ja sen linnalla vierähti. Tämän jälkeen sain onnekkaasti napattua "moottoritien" vieressä seistessäni, itselleni täpötäyden minibussikyydin takaisin Shkodraan.

Illalla hommasin itselleni vielä paikan seuraavana aamuna lähtevään jokilauttaan, kohti Albanian pohjoisosan luonnonpuistoa.

Tiranan pääaukio

Krujen linna

Linnasta ei nyt paljoakaan muuta ollut jäljellä kuin tämä torni
3.10. Perjantai
Aamulla soturille tuttu herätysajankohta: tasan kello 6:00. Ensiksi matka taittui minibussilla pikkukylään nimeltä Koman. Sieltä jatkoin jokilautalla 2,5 tunnin ajan jokea pitkin, joka kiemurteli vuorien välissä. Matka oli kyllä hieno, mutta sää olisi saanut olla suotuisampi. Koko matkan ajan sankka pilvikerros peitti taivaan ja samalla korkeimmat vuorenhuiput. Välillä tämä on tämmöistä, vaikka vahva olenkin, niin säille en kuitenkaan mahda mitään. :D

Lautan päätepysäkki oli pikkukylä Fierze, jossa hyppäsin vielä yhteen kulkuneuvoon, kohti lopullista määränpäätä: Valbonaa.

Valbona ei nyt varsinaisesti ollut mikään kylä, vaan enemmänkin tie, jonka varrella oli tusinan verran majataloja turisteille. Luonnonpuiston keskellä kun kerran olin, niin päätin vielä ennen pimeää lähteä tarpomaan läheistä vuorta ylös. Pääsin noin puoleen väliin vuorta, kun vastaan tuli mukavan näköinen ruohikkotasanko, johon pystytin laavun ja aloin nukkumaan.

Lauttamatkalta





Valbonassa näin ensimmäisen Albanialaisen punkkerin, joita maahan pytytettiin sodan aikana yli 700 000 kpl

Pilvet prkl!
4.10. Lauantai
Nyt tuli nukuttua yllättävän hyvin! Klo. 7:00:n aikoihin olin syönyt aamupalan ja jatkoin matkaa noin 30:n kilometrin päässä olevaa pikkukylään: Theth:n. Aikomukseni oli seikkailla tässä luonnonpuistossa vähän pitempikin aika, mutta keli vain jatkuu pilvisenä ja lisäksi maanantaille on luvattu sadetta. Eipä sitä huvita jäädä vuoristoon, kun ei kerran näe mitään.

Olin kävellyt noin 15 km. pilvissä, kunnes kahden vuorenhuipun välissä ollessani pilvet hieman väistyivät. Kyllä ärsytti! Nimittäin maisemat näyttivät aivan älyttömän hyviltä ja olin jo tarponut 6 tuntia näissä maisemissa näkemättä mitään! Viimeinen 15 km. oli käytännössä pelkkää alamäkeä ja selvisin siitä reilussa 2:ssa tunnissa.

Thethissä yritin saada heti kyyditystä takaisin Shkodraan, mutta ei kukaan enää siihen aikaan lähtenyt ajelemaan. Siispä jäin sitten paikalliseen majataloon yöksi. Sain eräältä tyypiltä tosi hyvän tarjouksen: 10 euroa joka kattaa: yöpymisen, lounaan, päivällisen ja aamupalan.

Illaksi keli kirkastui vielä vähän lisää ja kerkesin vielä ennen pimeän tuloa käydä pikku iltakävelyllä. Kävelin kylän läpi virtaavaa jokea myöten viitisen kilometriä ja löysin mukavan kielekkeen, josta oli hyvät näköalat vuoristoon.

Kun saavuin takaisin majataloon, oli jo pimeää. Poissa ollessani sinne oli saapunut pari isoa perhettä viettämään viikonloppua. Perheen lapset pelasivat pihassa jalkapalloa ja liityi peleihin mukaan. :) Meillä oli aika hyvät 3 vs. 3 pelit ja tietysti minun joukkue voitti!!! WUUUHUUU!

Pelien jälkeen syötiin vielä yhdessä päivällinen. Minulle oli paikka katettu mukavasti lasten pöytään. :D Istuin kyllä mielummin siinä, sillä aikuiset polttivat viereisessä pöydässä kokoajan tupakkia ja he eivät osanneet englantia. Sen sijaan lasten kanssa minulla olikin yllättävän hyvät keskustelut ja sain hengittää raikasta ilmaa. :D

Alkumatka valluksesta meni erittäin rankassa pilvipeitteessä

Thethiin saapuessani tilanne oli jo ihan toinen

Fiilistelykieleke


5.10. Sunnutai
Aamulla söin majatalossa epämääräisen aamupalan: kanamunan näköistä sössöä, joka ei maistunut kananmunalle ja jotain ihme juustoa, mikä ei myöskään maistunut kovin mielyttävälle. Sain kuitenkin mahan täyteen ja hyppäsin jeepin kyytiin, joka vei minut takaisin Shkodraan.

Shkodrassa en muuta tehnyt, kuin vaihdoin vain jeepistä bussiin ja matkasin takaisin Montenegroon.

Bussissa viimeistään tiesin, että nyt on joku vialla. Se oli se pirun epämääräinen aamupala Thethissä, joka alkoi kiertämään mahassa. Jonkilainen ruokamyrkytys siitä seurasi. >:(

Montenegron puolella saavuin Ulcinjiin. Tarkoitukseni oli jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen: Budvaan, mutta minun oli pakko päästä lepäämään. Siispä kirjauduin vain äkkiä johonkin hotelliin ja aloin nukkumaan. Klo. 16:00 aloitin nukkumisen ja vedinkin unta aamuun asti. Ainoastaan yöllä jouduin käydä kerran oksentamassa. :(

Aamullakin sää olisi ollut mainio vaelluspuuhiin

6.10. maanantai
Aamulla luulin jo, että tauti on menossa ohi ja lähdin bussilla Budvaan. Asia ei kuitenkaan ollut näin ja Budvassa vietin koko päivän sängyn pohjalla.

Onneksi sääennusteet pitivät paikkansa ja tänään satoi koko päivän, joten en ihan hirveästi menettänyt.

7.10. Tiistai
Jälleen ajattelin aamusta, että tauti on voitettu. Kuitenkin kaupunkia kiertäessä alkoi mahaani jälleen sattua ja ei kun takaisin petiin. >:(

Keli ois ollut hyvä tiistaina, harmi ettei maha ollut.

Näkymät majapaikasti eivät olleet huonot

8.10. Keskiviikko
No nyt! Ei nyt vieläkään ihan täydellinen olo, mutta tarpeeksi hyvä kuitenkin. Päivän suunnitelmiin kuului skootterin vuokraus. Siispä klo. 9:00:n maissa aloitin kaasuttelemaan kohti samaa luonnonpuistoa, jossa olin reissun alussa: eli Lovcenin kansallispuisoon.

Tällä kertaa saavuin puistoon vastakkaisesta suunnasta. Nyt köröttelin skootterilla sille vuorelle, joka viimeksi peitti näkyvyydet Kotorin lahdelle. Ei sieltäkään ihan esteetön näkyvyys lahdelle ollut, mutta silti maisemat olivat paremmat tältä vuorelta, kuin mt. Lovcenilta. Lisäksi kelikin oli tällä kertaa parempi, viimeksi oli kylmä ja tuulinen sää.

Vuoren päältä jatkoin matkaa samaa tietä alas, jota viimeksi laskettelin alas pyörällä. Skootteri ei ollut ihan niin ketterä kuin pyörä, joten en ihan samanlaista vauhdin hurmaa tällä kertaa saanut, mutta ei se nytkään ikävääkään ollut. :)

Kotoriin saavuttuani, jatkoin matkaa lahden rantaa pitkin, sen muihin kyliin. Varsinaiseksi helmeksi osoittautui Perast niminen kylä. Hieno vanha kylä, jossa nautiskelin rantaravintolassa maittavan kana-aterian.

Perastista aloitin paluumatkan takaisin Budvaan. Sinne meni toinenkin tie rannikkoa pitkin, joten minun ei tarvinnut ajaa enää luonnopuiston halki.

Ennen pimeää kerkesin vielä käydä katsomassa, about 10 kilometrin päässä Budvasta olevaa pikkukylää: Sveti stefania. se on kuuluisa hauskasta vanhasta kaupungista, joka sijaitsee pikkuruisella saarella, heti rannan läheisyydessä.

Lovcenin luonnonpuisto

Harrikkakuskit turhe lähtee viivalle

Bay of Kotor

Perast

Sveti stefan
 9.10. Torstai
Sitten pitikin ottaa nokka kohti reissun viimeistä- ja ensimmäistä pysäkkiä; eli Kroatiaa ja Dubrovnikkia. Matkustamiseen ja hostellille kävelemiseen, meni aikalailla koko päivä. Illalla käväsin vain pikaisesti Dubrovnikin vanhassa kaupungissa.

Dubrovnikin vanhan kaupungin satama
10.10. Perjantai
Aamusta ajattelin katsastaa, miltä vanha kaupunki näyttää sitä ympäröivien muurien päältä. Kroatian kiskurit kuitenkin pyytivät siitä 10 euroa, joten sanoin: "ei kiitos" ja kävelin korkealle mäelle, joka lähti heti vanhan kaupungin vierestä. Sieltä maisemat olivat todennäköisesti paljon paremmat, eikä tarvinnut maksaa sentiäkään.

En kauheasti välittänyt tästä turistien täyteisestä Kroatialaisesta kaupungista, siispä varasin viimeiseksi lomapäiväkseni all inclusive hotellin, lentokentän läheltä. Sain hyvän tarjouksen hotellista; vain 40 euroa ja kaikki ateriat ja juomat kuuluvat hintaan.

Joku voisi sanoa, että tämä hölläily rannan vieressä olevalla hotellilla oli vasta ensimmäinen oikea lomapäivä koko 2,5 viikon lomani aikana. Taisin kyllä pilata tämän "ainoan lomapäiväni" käymällä salilla, paikallisissa vapaaottelu-reeneissä ja illalla vielä kunnon uinnit. :D

Dubrovnikin vanhakaupunki

All inclusive hotelli
Yhteenveto reissusta:

Kroatia:
En nyt voi haukkua koko maata pystyyn, kun kävin vain yhdessä kaupungissa, mutta Dubrovnikista en kyllä liiemmin tykännyt. Siellä oli liikaa turisteja ja kaikesta rahastetaan kiskurihintaa.

Montengro:
Tämä on kyllä helmi Euroopassa. Parhaita Euroopan maita missä olen käynyt. Ei kun tänne vaan kaikki! Lisäksi Montenegro on vielä Länsi-Eurooppamaisen helppo matkustaa: bussit kulkee aikataulussa ja niitä on riittävästi sekä turist information-centereitä löytyy joka kaupungista, keskeiseltä paikalta. Pieni maa, mutta paljon nähtävää!

Albania:
Aivan toinen maailma! Albaniasta tuli enemmän mieleen Aasia, kuin Eurooppa. Bussit eivät enää kulkeneetkaan aikataulussa ja ne lähtivätkin mistä sattuu. Tai oikeastaan, siellä ei edes ollut kunnon busseja, vaan pakettiautoja jotka olivat muunnettu minibussiksi. :D

Turistien määrä väheni huomattavasti, enemmän köyhyyttä ja rähjäisempää.

Myös Albania kiilasi aivan Euroopan-maiden kärkisijoille. Ehdottamasti voin suositella myös tätä maata kaikille. Paitsi ehkä Albania soveltuu enemmän niille, joilla on vähän seikkailumieltä.

Kokonaisuudessa reissu oli onnistunut ja hyvä. Vähän huonoa tuuria kävi sään kanssa. Koko reissun aikana ei satanut kuin parina päivänä, mutta ne sattuivat aina vaelluksien kohdalle ja myös sadetta edeltäneet pilvet olivat peittämässä toivottuja vuoristomaisemia.