CRW

CRW
Maailmanmatkaajat Joppe Vuorela ja Jenni Wihinen

perjantai 16. syyskuuta 2016

Brasilia & Paraguay 12.9-2.10.2016

Rio De Janeiro, Brasilia.
Olympiahuumainen ja Samban rytminen reissublogi alkaa tästä! Kohteena siis Brasilia ja matkustajina toimii: Jenni ja Joppe.

12.9. Maanantai
Jyväskylästä junalla liikkeelle klo. 13:13, eli onnennumerot ovat kohdillaan. Edessämme oli noin 25:n tunnin matkustus. Jopen lähtökohta tähän urakkaan ei ollut kovin hyvä, sillä takana oli jo huonosti nukuttu yö Bulgarian business-matkan vuoksi. ;)

13.9. Tiistai
Lento oli tunnin myöhässä aikataulusta ja saavuimme täten Rio De Janeiro:n klo. 6:00 paikallista aikaa (-6 tunnin aikaero Suomeen). Lentokentältä nappasimme bussin jolla matkustimme valmiiksi varamaamme majatalon lähettyville, joka sijaitsee Santa Teresan kaupungin-osassa. Bussipysäkiltä oli aikamoinen kapuaminen vuorenrinnettä ylös majataloomme, mutta maisemat ylhäältä olivat sitäkin hienommat.

Maisemat majatalomme korkeudesta.
Majatalossa meidät otti vastaan erittäin mukava mies, joka halusi heti tarjota meille aitoa brasilialaista kahvia (ei olisi kyllä hirveästi tehnyt mieli hikisen (+33 C) kapuamisen jälkeen), joka oli kyllä erinomaisen hyvää. :P Yritimme ottaa pienet päikkärit, mutta ei jostain syystä saatu unen päästä kiinni, mutta tunnin verran siinä kuitenkin lepäiltiin.

Pikkulepäilyjen jälkeen lähdettiin ensimmäisen kerran kaupungille. Heti majatalolta lähdettyämme Jennille tuli huono olo. Siitä huolimatta matkustelimme metrolla Flamengon-kaupunginosaan, jossa suuntasimme Atlanttin rannikolle. Näkymät merelle ja kaupunkiin olivat aivan mahtavat, ainoastaan tunnelmaa pilasi Jennin lisääntynyt huono olo. Lepäilimmekin uimarannan lähellä, puun varjossa puolisen tuntia ja ajattelimme: ”jospa se olo kohta helpottuisi.” ”Eipä helpottanut!” Pakko oli kuitenkin jatkaa matkaa, kun Jopelle alkoi tulemaan nälkä. :D

Ensimmäistä kertaa tällä reissulla Atlanttin rannalla.
Rannikon vieressä kulki mukava tie, joka oli tarkoitettu vain kevyelle liikeenteelle.
Kävelimme rannikkoa pitkin ja ihastelimme hienoja näkymiä, kunnes Jennillä alkoi tulemaan jo tavaraa vähän ylös. Silloin päätimme kävellä seuraavalle metropysäkille ja suunnata takaisin majataloomme.

Rio on täynnä reenipaikkoja. Siihen kun lisää kaikki rannat ja hyvät kevyen liikenteen väylät, niin tuli meille heti sellainen olo, että täällähän voisi vaikka asua.
Ihan kunnon ulkoilma kuntosali. Painavin "levytanko" oli 110 kg ja Jopen upouudet shortsit repesivät pyllyn kohdalta, kun hän nosti sen ylös. :D
Näimme myös kuuluisan Jeesus patsaan ensimmäistä kertaa.
Sekä melkein yhtä kuuluisan Sokeritoppa vuoren.
Kyl on nättiä, tämähän uhkaa jo jopa itse New Yorkia kaupunki rankingin kärkipaikalla. :D
Loppupäivä Jennillä menikin vuoteenpohjalla. Joppekin kävi vain ravintolassa vähän syömässä ja alettiin molemmat nukkumaan jo klo. 20:00.

Ensitunnelmat Riosta ovat todella hyvät. Ainoa varjopuoli on korkea hintataso. Sää on periaatteessa ihan hyvä, ehkä mielummin alle 30 kuin yli. :D

14.9. Keskiviikko
Aamulla Jennillä oli jo parempi olo, mutta ruokahalu oli täysin tiessään. Pääasia kuitenkin oli se, että pystyimme lähtemään kaupunkia tutkimaan paremmalla menestyksellä. Ensiksi suuntasimme kävellen kohti Centre nimistä kaupunginosaa, eli keskustaa. Matkan varrella pysähdyimme todella kivalle nähtävyydelle; portaille jotka olivat koristeltu värikkäillä mosaiikeilla sekä erilaisilla kuvilla.

Mosaiikki portaat.

Portailta jatkettiin matkaa keskustaan, joka oli täynnä korkeita rakennuksia ja hienoja aukioita. Ihan mukava siellä oli käppäillä pari tuntia.

Keskustan yksi monista aukioista, sekä taustalla korkeat rakennukset.
Arvaatteko mikä tämä rakennus on?
Aivan oikein: katedraali.

Keskustasta otettiin pitkä metromatka, ehkä maailman kuuluisimmalle rannalle eli Copacabana:lle. Rannalla otimme kengät pois ja menimme kävelemään hietikolle suhteellisen kauaksi vesirajasta, silti välillä isompi aalto toi veden jalkoihimme. Ranta oli täynnä kaikenkokoisia ja -ikäisiä naisia pikku bikineissä, sekä poikia ja miehiä pomputtelemassa jalkapalloa. Kävelimme lähes koko Copacabanan halki, eli 4,5:n kilometrin matkan.

Leikittiin hiekkaleikkejä vähän ajan kuluksi.
Copacabana beach!

Rannan pohjoispäässä oli sotilastukikohta, jonka sisälle pääsi euron pääsymaksulla. Itse tukikohtaa ei päässyt tutkimaan, mutta sen sisältä lähti polku 114 metriä korkealle kalliolle, josta oli hyvät näkymät Copacabanalle ja kuuluisalle Sokeritoppa vuorelle.

Reitti kallion laelle kulki viidakon halki ja siellä hyppeli tällaisia kavereita.
Copacabana, kallion huipulta.
Sokeritoppa.
Kalliolta alas tultuamme meillä oli jo vähän kiirus, sillä olimme suunnitelleet mennä katsomaan auringonlaskua Pao De Acucar:lle (= Sokeritoppa vuori). Heti alhaalle tultuamme otimme taksin Sokeritopan juureen, josta lähti kaapelihissi vuoren päälle.

395 metriä korkealta Sokeritopalta oli aivan mahtavat näköalat kaikkialle Rioon. 20 euron hintalappu oli aika paljon, mutta kerrankos sitä täällä ollaan.

Matkalla Sokeritopalle, kaapelihissi pysähtyi vähän matalemmalla vuorella. Tällaiset maisemat sieltä.
Sokeritopan päältä pystyi myös ihastelemaan Copacabanaa, joka näkyy kuvan vasemmassa laidassa.
Koko komeus.
Takaisin alas.
Pimeys tuli.
15.9. Torstai
Ensiksi metrolla matkustelua laguunille, joka sijaitsee heti, pitkän Ipanema rannan takana. Laguunin ympäri menee jalankulkijoille ja pyöräilijöille tarkoitettu väylä, joka on 7,2 kilometriä pitkä. Päätimme itsekkin vuokrata pyörät ja läksimme polkemaan sitä ympäri. Maisemat olivat hienoja ja pyöräväylä hyvä. Ainoa miinus oli se, että olympilaisten takia osa väylästä oli suljettu, joten jouduttiin kiertämään välillä hirveässä ihmisvilinässä. Retki oli kuitenkin sen 7:n euron arvoinen jonka pyörien vuokraus meille kustanti.

Laguunin maisemat.
Pyörämatkan välipysähdykseltä.
Pyörä poseerausta.
Varovasti Joppe.
Letkeetä matkantekoa ja kilometrit karttuu jopa Brasiliassa saakka. ;P
Ja pyöräilessä menetetyt nesteet korvattiin kivasti kookospähkinällä.
Laguunilta suuntasimme Ipaneman ranalle. Se on kutakuinkin samantyyppinen kuin Copacabana, paitsi taustalla kohoavat vuoret ovat vielä astetta näyttävämpiä. Sielläkin käppäilimme useamman kilometrin rantaa pitkin paljain varpain. :)

Ipanema beach.
Vesi tuli jälleen pitkälle hietikolle.
Nättiä.

Kontrasti on valtava: huippu Sheratonin hotelli ja rutiköyhät Favelat taustalla.
Olimme varanneet meille valmiiksi junakyydin kuuluisalle Jeesus patsaalle. Ipanemalta matkustimme taksilla, metrolla ja taas taksilla juna-asemalle. Sieltä juna lähti tuksuttamaan hyvin jyrkkää (parhaimillaan lähemmäs 45 astetta) rinnettä ylös 710:n metrin korkeuteen, jossa komeilee 38 metriä korkea Jeesus patsas. Näkymät olivat vielä astetta paremmat kuin Sokeritopalta ja tämä on se maisema, jonka kaikki Riosta tuntevat.

Eikun junan kyytiin.
Jeesus patsaan juurelta oli lähestulkoon täydelliset maisemat.
Tämä laguuni poljettiin aikasemmin ympäri.
Cristo Redentor.
16.9. Perjantai
Viimeisenä Rio päivänä matkustimme aamusta metrolla Sokeritoppavuoren viereen, jossa on nätti pieni ranta. Katsastimme sen pikaisesti ja aloitettiin se, miksi tänne varsinaisesti tultiin. Eli pieni vaellus Sokeritopan ja meren välissä kulkevalla viidakkovaellusreitillä. Varsinainen reitti oli pari kilometriä pitkä, mutta sen päästä lähti pieni viidakkopolku jota jatkoimme vielä kilometrin verran. Päätimme vaelluksen Sokeritopan taakse, josta näimme suoraan itäiselle Atlanttille päin.

Nätti pieni ranta.
Vaelluksen alkumatkaa.
Nättiä viidakkomeininkiä.
Sokeritopan takaa.
Mukavaa pikku seikkailua.
Seuraavaksi lähdimme ostamaan lippuja illan Paralympia kisoja varten. Illalla Leo-Pekka Tähti rullailee oman välierä sprinttinsä. Ensiksi ostimme erilliset liput metroon ja bussin, jolla pääsee olympiakylään. Ostimme ne normi kansalaisille tarkoitetulta metro-asemalta. Kun yritimme päästä itse metroon, meidän pääsy estettiin koska meillä ei ollut vielä lippua itse kisoihin. Kun kysyimme mistä niitä voi ostaa? Meille sanottiin, että olympiakylästä. :D Kyllä on systeemi!!! >:( Myöhemmin meille selvisi, että voimme ostaa liput kisoihin myös Leblonin kaupunginosasta. Sinne matkustimme taksilla. Marssimme lippuluukulle ja kysyimme pyörätuolisprintin lippuja? Noh, ne olivat loppuunmyyty. Seuraavaksi kysyimme jotain muita lippuja, jotta päästäisiin katsomaan edes itse Olympiakylää. Kaikki liput olivat loppuunmyyty. Uskomatonta! Kun katsoimme tv:stä kotona kisoja, oli katsomossa todella paljon tilaa, mutta nyt kaikki paikat oli myyty loppuun. Ei sitten päästy katsomaan Olympialaisia, ja aikasemmin ostamamme matkaliputkin menivät hukkaan. Pistää miettimään, että onkohan Olympialaiset aina näin ihmeellisesti järjestetty, vai oliko tämä vain Brasilian tyyli?

Vaihtoehtosuunnitelma oli mennä Jardim Botanico puutarhaan, jossa on yli 8,000 eri kasvilajia ympäri maapalloa. Kaupungin melun jälkeen oli ihan kiva kävellä rauhallisessa puistossa, jossa kuului vain lintujen rääkynää. :D Mutta ei siellä mitään ihmeellistä kyllä ollut.

Joppe kurkistaa ison puun juurien seasta.
Tämä puu oli kyllä puutarhan paras juttu.
Palmu väyläkin oli ihan nätti.
Japanilainen puutarha. Tutun näköistä. ;)
17.9. Lauantai
Nokka kohti uusia seikkailuja. Majatalosta lähdimme klo. 7:30 pikkubussilla kohti Ilha Grande:a (= trooppinen saari Rio De Janeiron osavaltiossa). Matka satamaan josta vene lähti kesti 3,5 tuntia. Heti alkumatkasta kun poistuimme Rion keskustasta, oli molemmilla puolella tietä valtavat Favela-alueet. Maisemat muuttuivat paremmiksi noin puolessa välin matkaa, kun tulimme merenrannalle, jossa saimme ihastella mahtavia merimaisemia. Auton saavuttua satamaan oli edessämme vielä 50 minuutin venematka Ilha Grandeen.

Venematkalla.
Toissapäivänä kun varailimme majapaikkoja saarelle, olivat ne vähän kiven alla. Melkein kaikki paikat olivat varattu loppuun. Löysimme kuitenkin yhden majatalon, jossa oli vapaata. Se vain sijaitsi noin tunnin viidakkovaelluksen päässä meren rannalla. Ei siinä muuta kuin heitimme vain reput selkään ja läksimme viidakkoon. Tykkäsimme Ilha Grandesta samantien; parasta oli se, että kaikki viidakkopolut ja merenrannat ovat jätetty luonnollisiksi, eikä ole rakentamalla pilattu luonnon kauneutta.

Welcome to the jungle.
Meidän majatalo sijaitsi pienen hiekkarannan lähettyvillä viidankon kupeessa. Hiekkarannalla oli muutamia muita majataloja sekä pari ruokapaikkaa. Tykkäsimme alueesta sen rauhallisuuden vuoksi.

Meidän hiekkarantamme.
Majatalomme.
Ennen pimeää kävimme vielä pienellä tunnin kestoisella vaelluksella toisella pienellä rannalla. Se ei ollut ihan niin romanttinen kuin meidän ranta, sillä se oli täynnä roskia ja ajopuuta.

Pikku vaelluksella.
Saavuimme määränpäähän.
18.9. Sunnuntai
Seuraava hostellivarauksemme oli saaren ”pääkaupungissa”, joten edessä oli jälleen se sama noin tunnin vaellus. Siihen päälle kun laittaa hostellin etsimisen huonoilla ohjeilla sekä sen, että hostelli ei ollut jostain syystä saanut meidän booking.comin kautta tekemää varausta, niin kello oli jo 13:00 kun olimme valmiita päivän vaellukselle. Täällähän pimeä tulee jo kello kuusi, joten vaellus pitäisi aina lopettaa viimeistään silloin.

Aamiaisella.
Eikun takaisin viidakkoon.

Ykkös vaellusvaihtoehtomme tälle päivälle oli kiivetä reipas 900 metriä korkea vuori, mutta nyt siihen ei ollut enää aikaa. Päätimme lähteä kävelemään saaren pohjoisrannalta lähtevää vaellusreittiä niin pitkälle, kun keritään ennen pimeän tuloa. Ennakkotietojen mukaan vaelluksen kohokohdat pitivät olla vesiputous viidakon keskellä, sekä jonkinlaiset rauniot rannan lähellä.

Abrao, joka on saaren "pääkaupunki". Taustalla kohoaa vuori, jonnekka emme tänään enää kerinnyt.
Vesiputoukselle kävelimme viidakon keskellä puolessatoista tunnissa. Matka oli melkein kokoajan jyrkkää nousua ja siihen päälle kun laittaa noin 30 lämpöastetta ja viidakon kosteuden, niin kyllä siinä muutama vesipullo tuli juotua ja hikoiltua. Vesiputous ei kyllä ollut kummoinen, mutta luonnossa käppäileminen ja ylipäätänsä siellä oleminen on aina hauskaa, joten ei vaellus missään nimessä ollut pettymys. Vesiputoukselta käveltiin vielä lyhkäinen matka rannalle. Odotimme että pääsisimme syrjäiselle rannalle, jossa ei olisi ketään muuta, mutta todellisuushan oli se, että sinne oli tullut venelasteittain porukkaa hengailemaan. Lisäksi vesi oli täynnä puista lähtenyttä roskaa. Takaisin kävelimme noin tunnissa.

Aloitimme vaelluksen merenrannalta.
Viidakko tulee ainakin tutuksi tällä reissulla. :)
Välillä näimme muutakin kuin kasvillisuutta.
Onneton vesiputous.
Hieno rauniosilta.
Tämä oli se toinen "kohokohta" vaelluksella.
Hikisen vaelluksen jälkeen maistui mennä vähän uiskentelemaan mereen. Tällä kertaa saimme uida lähes autiolla pikkurannalla kaupungin lähellä. Kun hiet oli pesty pois oli seuraava tehtävä täyttää maha. Kaikki ne suolat mitä menetimme hikoillessa, oli herkullista korvata ne suolaisella pizzalla. :p Pimeä oli jo tullut, joten lähdimme jo rauhoittumaan hostelli ”mökkiimme”. Oikeastaan samantien kun olimme tulleet mökkiimme, alkoi satamaan reippaasti ja tuli jykevä ukonilma.

Jenni ensimmäistä kertaan elämässään Atlanttin valtameressä.
19.9. Maanantai
Tänään oli vuorossa reissun ensimmäisen vuoren valloitus; 982 metriä korkea Pico do Papagaio (= Parrot Peak). Liikkeelle lähdimme yhdeksän maissa. Alkumatkan noin puolituntia menimme hiekkatietä pitkin, kunnes sen varrelta lähti ohkainen viidakkopolku jyrkästi ylöspäin. Viidakossa vietimmekin seuraavat 2,5 tuntia näkemättä maisemia ollenkaan, mutta viidakkokin on kaunis ja meille varsin uusi tuttavuus vaeltaa.

Yöpymispaikkana meillä toimi tämä oma pikku mökki viidakon keskellä.
Innoissaan kohti papukaija vuorta.
Viidakossa jälleen.
Rankkaa nousua.
Melkein perillä.
Huipulle saavuttiin tasan 3:n erittäin hikisen tunnin jälkeen. Jos vaellus oli hieno, niin maisemat olivat upeita. Oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässä kiipesimme vuoren, joka on näin lähellä merenrantaa. Joppe kyllä kiipesi Etelä-Koreassa vuoren trooppisella saarella, mutta huipulta ei nähnyt mitään pilvien vuoksi. Lisäksi Taiwanissa ajoimme skootterilla vuoren päälle, josta olisi nähnyt meren, mutta niin ikään silloinkin oli pilvistä. Mutta nyt meitä onnisti ja näimme mahtavan merimaiseman.

Olimme todennäköisesti päivän ensimmäiset huipulla, jos mukaan ei lasketa kuvassa näkyvää lintua. :)
Jenni tuulettaa rankan vaelluksen jälkeen.
Vaelluksen aloituspaikka: saaren "pääkaupunki" Abrao.
Jo perinteeksi muodustunut hyppy. :D
Älä putoa sinne.

Paluumatka takaisin kaupunkiin meni parissa tunnissa. Olimme vaelluksesta sen verran väsyneitä, ettemme jaksaneet enää loppupäivänä muuta kuin syödä ja lepäillä.

20.9. Tiistai
Oli aika palata takaisin mantereelle, kun veneemme lähti klo. 10:00 liikkeelle. Mantereella vaihdoimme veneen minibussiin ja matkustimme sillä pari tuntia rannikkoa pitkin lounaaseen, ja tarkemmin Paraty:n.

Paratyssa kirjauduimme mukavaan majataloon isomman tien varrella. Heitimme vain reput sisään ja läksimme tutkimaan kaupunkia. Paratyn suurin nähtävyys on sen romanttinen mukulakivikatuinen vanhakaupunki. Siellä olikin mukava kierrellä tovi, mutta aika nopeasti sen tutki. Juuri ennen pimeää nousimme kaupungin linnoituksen kukkulalle, josta näki hyvin Paratyn ympäristöä. Ihastelimme siellä maisemia pimeän tuloon asti, jonka jälkeen käytiin vielä katsomassa miltä vanhakaupunki näyttää pimeällä.

Paratyn läpi virtaava joki.
Vähän kadut "hörppivät" merivettä.
Kaupungin hieno vanha keskusta.
Maisemaa linnan kukkulalta.
Pimeä tuli.
Vanhakaupunki pimeällä.
21.9. Keskiviikko
Aamulla mietittiin millä kulkuneuvolla olisi kivointa tutkia Paratyn alueen hienoja luontomestoja. Kätevin ja mukavin vaihtoehto oli vuokrata auto. Vuokrasimme oikein ”tehohirmun” (1.1 Fiat Punto :D).

Ensiksi ajoimme noin 25 kilometriä Trindade:n, joka on pieni kylä rannikolla. Kylässä emme edes käyneet, vaan hyppelimme muutaman kilometrin rantaviivaa pitkin valtavien siloisten kivien päällä. Kun kivet loppuivat edessämme oli Trindaden ranta. Kävimme syömässä yhdessä rannan monista kuppiloista ja saimmekin täyttää mahamme reissun parhaalla aterialla. Mahtava kanasetti maissikermakastikkeella riisin ja hyvän salaatin kera. :p

Trindaden rannikko.

Mahtavia aaltojen siloittamia kiviä.
Ehkä se kaikkein isoin kivi.
Trindaden hiekkaranta.
Ravintolasta hyppelimme takaisin kiviä pitkin autolle ja ajoimme toiset noin 25 kilometriä Laranjeras:in. Siellä kävelimme noin tunnin viidakkopolkua pitkin kivalle rannalle, jossa merenkäynti oli vähän voimakkaampaa kuin muualla. Jennikin pääsi ensimmäistä kertaa oikein kunnon aaltoihin uimaan. Vaikka aluksi vähän pelkäsikin, niin lopulta hän nautti hurjasta kyydistä. :)

Viidakko polulla.
Praia Do Sono.
Hirmuisia aaltoja.
Another day in paradise.
Laranjerasista vielä päivän viimeinen etappi, noin 30 kilometrin päähän kylään nimeltä: Penha. Siellä Joppekin pääsi kokemaan jotain uutta ja jännää. Nimittäin: siellä on luonnonkallioon muodostunut liukumäki. Ensimmäisellä laskulla Joppea vähän jännitti ja hän ajatteli: ”menen aluksi hiljaa ja kokeilen kuinka syvää liukumäen päässä on.” Mutta kun hän astui liukumäkeen, oli se niin liukas, että varovainen kokeilu oli mahdotonta. :D Mahtava kokemus lisätty listaan!

Hui,
Kun
Menee
Lujaa.
Sitten...
...Pläts!
22.9. Torstai
Otettiin ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana aamu ihan rennosti. Kävimme vain palauttamassa auton ja söimme majatalon aamiaisen, jonka jälkeen hengailtiin huoneessamme 12:00 asti.

Päivän suunnitelmaan kuului suunnata Paraty-Mirim nimiseen kylään 40 minuutin päähän Paratysta. Kun saavuimme bussiasemalle, niin meitä vastaan tuli juuri Paraty-Mirimin bussi, ja kun selvitimme milloin seuraava lähtee niin vastaus oli musertava: vasta 2:n tunnin päästä. Ei jaksettu jäädä odottelemaan niin kauaksi aikaa, vaan päätimme mennä Paratyn uimarannalle uimaan reissun viimeiset meriuinnit.

Tämä kahvila oli meidän lempipaikkamme kaupungissa.
Paratyn ranta ei ollut ihan niin hieno kuin eiliset rannat missä kävimme, mutta vettä sielläkin oli uimiseen. :) Ranta oli siitä hassu, että kävelimme noin 500 metrin päähän mereen ja siltikin vettä oli vain vyötäröön asti. :D Uimme siellä jonkin aikaa ja sen jälkeen pelleilimme rantahietikolla varmaan tunnin verran, sillä loppupäivälle meillä ei ollut mitään suunnitelmia.

Rannan pelleilyt.
Simpukka taideteos. :)
23.9. Perjantai
Oli aika vaihtaa maisemaa kun hyppäsimme Sao Paulo:n vievään bussiin klo. 8:30. Bussi oli ihan normi bussi, mutta silti penkin selkänojat kääntyivät reilusti taaksepäin, sekä jalkatilaa oli vaikka 2 metriselle koripalloilijalle. Lisäksi matkan aikana bussi pysähtyi kahteen kertaan 30:n minuutin tauolle. Olimme aikaisempien reissujen kokemuksella varautunut matkaan isolla eväspussilla, mutta ei sitä olisi tarvinnut, sillä välipysähdyksillä oli ihan kunnon ruokaa tarjolla.

Sao Pauloon saavuttiin vasta vähän 15 jälkeen. Bussiasemalta käveltiin noin kilometrin verran varamaamme hotelliin ja lähdimme samantien metrolla kaupungin keskustaan. Keskusta-alue oli hyvin samantyyppinen kuin Rionkin keskusta; paljon korkeita kerrostaloja ja hienoja aukioita. Ehkä Sao Paulon keskusta oli vielä astetta prameampi. Pyörimme keskustassa pari tuntia kunnes tuli jo pimeä, jolloin keskusta-alue tyhjenee ja siellä ei ole enää turvallista liikkua. Sen takia mekin hypättiin metron kyytiin ja matkustimme takaisin hotelliimme.

Osa kaupungin miljoonista graffiteista on oikein masterpiece:jä.
Keskustan korkeita rakennuksia.
Tämän korkean rakennuksen huipulle nousimme.
Näistä mahtavista näköaloista nautimme ilmaiseksi pienestä ikkunasta ritilän välistä. :D Se oli vielä ihan sallittua.
Tästä kaupunkimaisemasta tulee mieleen New York.
Takaisin maantasalla.

Paikallinen postiauto. :D
24.9. Lauantai
Aamusta lähdettiin aikaisin tutkimaan kaupungin keskustan markkinoita. Se oli varsinainen pettymys. Siellä myytiin ainoastaan hedelmiä, mausteita ja pähkinöitä.

Metrosta noustuamme oli edessämme tällainen kirkko.
Vielä tässä vaiheessa marketti näytti hyvältä.
Sen jälkeen ajattelimme mennä syömään pizzaa, yhteen kaupungin italialais-maahanmuuttajien perustamiin kehuttuihin pizzerioihin. Tarkistettiin matkaopas kirjastamme milloin pizzeriat aukeaa; ”no ne aukeavat vasta klo. 18 jälkeen”. Meillä on tänään bussiliput ostettuna klo. 18:30, joten sekin meni mönkään. Vaihtoehtoinen tekeminen oli matkustaa kehuttuun kahvilaan.

Kahvilassa oli ihan hauska menu, mutta vähän epäselvä. Tilasimme jonkilaiset maitokahvit ja jotain makeeta kahvileipää. Kun tilaus tuli pöytään niin ei vältytty pettymyksiltä nytkään: kahvikupit oli yhden hörpyn kokoiset ja kahvileiväksi tuli ihan ok kakkupala ja snapsilasillinen kahvisuklaa tahnaa. :D Ei kun eteenpäin ja nokka kohti uusia pettymyksiä.

Kahvilan lähellä oli 2 kaupunginosaa joissa pitäisi olla jonkinlaista turistia kiinnostavaa nähtävää. Kävelimme about 10 kilometriä näkemättä oikeastaan yhtään mitään mielenkiintoista. Päätimme kävelyreissun keskustan alueelle, jossa söimme ihan kelpo aterian todella suositussa pikaruoka ravintolassa. Jalkamme olivat jo väsyneet kaikesta kävelystä, siispä päätimme suunnata linkkiaseman lähellä olevaan ostoskeskukseen katsomaan, jospa leffateatterissa pyörisi joku hyvä action-pläjäys.

Hienoin kuva minkä räpsäsimme päivän aikana (ja sekin on aika huono) :D.
No ei sekään onnistunut, sillä jok’ikinen leffa on dupattu portugaliksi. Lopulta päädyimme istuskelemaan kahvilaan ja vain odottamaan, että bussimme lähtee kohti Foz Do Iguacu:a.

25.9. Sunnuntai
Yö bussissa meni ihan ok:sti, matka kesti yhteensä 15 tuntia. Foziin saavuttiin aamulla klo. 9:30. Otimme bussiasemalta nopsaan taksin majataloomme, jotta emme hukkaisi yhtään aikaa tulevista tapahtumista.

Tällaista sen bussimatkustamisen pitäisi aina olla.
Heitimme vain reput huoneeseen, söimme majatalon aamupalan ja hyppäsimme bussiin, jolla pääsimme Iguazu:n putousten sisäänpääsyportille. Portilla maksoimme putousten pääsylipun ja nousimme toiseen bussiin, jolla päästiin itse putouksille.

Jäimme pois pysäkillä, josta lähtee 1,2 kilometriä pitkä näköalareitti. Heti bussista noustua näimme jo pienen osan putouksista. Jo siinä vaiheessa olimme aivan ällistyneitä, mutta kun kuljimme reittiä eteenpäin, niin aina tuli vain hienompaa ja hienompaa näköalaa. 2 viimeistä näköalatasannetta oli oikein loppuhuipennuksia. Toiseksi viimeisellä pääsimme todella lähelle suurta putousta ja siitä lähtevä vesisumu kasteli kaiken. Kameran linssiäkin piti joka kuvan jälkeen pyyhkiä uudestaan.

Heti bussista noustuamme näimme tällaisen näkymän.
Matkan varrelta.
Veneretket olivat liian kalliita meidän kukkaron nyöreille (ja ne ovat tunnetusti kireät.) :D
Devil's Throat.
Tämmöiset kaverit olivat hyvin röyhkeihtä. Mm. hyppäsivät jonkun mummon käsilaukun päälle ja nappasivat sieltä jotain syötävää.
Tuonne sillalle seuraavaksi.

Kastuneet seikkailijat.
WOW!

Viimeinen etappi oli hissi, jolla pääsimme suuren putouksen yläpuolelle ja sieltä käsin näki kymmeniä muita putouksia, sekä tietysti lähimmän ison putouksen. Emme ennen tätä päivää olleet oikein nähnyt mitään kovin isoja vesiputouksia, mutta nyt olemme nähneet ehkä sen kaikkein mahtavimman.

Hissimatkan jälkeiset näkymät.

Kyllä maistui buffetti näissä maisemissa.
Myöhempään illalla saimme vihdoin sen kiviuuni pizzan, jonka olisimme halunneet jo Sao Paulossa syödä.
26.9. Maanantai
Tänään ”obrigado” muuttui ”gracias”:ksi, kun matkustimme bussilla Argentiinan rajalle. Rajalla meidän piti hoitaa maahantulo muodollisuudet. Ensiksi pysähdyimme Brasilian puolella; näky oli musertava kun saavuimme passijonoon. Jono kiemurteli kymmeniä metrejä sik’sakkiin. Onneksi homma kuitenkin meni melko joutuisasti ja päästiin jatkamaan matkaa. Sama homma piti hoitaa myös Argentiinan puolella, jossa ei onneksi ollut jonoja yhtään. Yksi pysähdys jouduttiin vielä tekemään Puerto Iguazu:ssa (= vastaava kaupunki kuin Brasilian Foz do Iguacu), jossa kävimme nostamassa vähän pesoja ja hyppäsimme Iguazun puistoon vievään bussiin (eli Iguazun putouksien välissä menee Brasilian ja Argentiinan välinen raja. Eilen nähtiin Brasilian putoukset ja tänään Argentiinan.).

Saavuttuamme Iguazun puistoon, hyppäsimme ensiksi junan kyytiin, joka meni huimaa 5 km/h vauhtia. Sillä päästiin lähemmäksi putouksia, jolloin aloitettiin käveleminen näköalareittejä pitkin. Ensimmäinen reitti oli 1,4 km. pitkä, jonka aikana näimme monia hienoja putouksia.

Junan kyydistä.
Heti ensimmäinen näky oli Devil's Throatiin.
Argentiinan puoli oli heti täysi kymppi!
On kyllä massiivinen putous.

Sateenkaarikin pääsi kuvaan.
Tähän päättyi ensimmäinen reitti.
Seuraavaksi kävelimme 1,55 km. pitkän reitin, joka meni paljon putouksien päällä. Sinänsä oli kiva nähdä kuinka vesimassat syöksyvät kalliolta alas, mutta ei se niin näyttävää kuitenkaan ollut kuin nähdä putoukset kokonaisuudessaan.

Toisen reitin parhaat maisemat.
Viimeinen reitti oli: Garganta del Diablo trail, jonne menimme niin ikään junalla. Diablo trail on 1,1 km. pitkä silta jokien yli, aivan Paholaisen kurkuksi nimetyn kapean ”rotkon” luokse, jossa huimat vesimassat syöksyvät alas rotkoon joka puolelta. Kun saavuimme paikalle Jopen ensimmäiset sanat taisivat olla: ”Ei jumalauta kun on hienoa”. :D Siinä oli kyllä kaikki kohdallaan, pelkkä putouksien jylinä oli jo huumaavaa.

Paholaisen kurkun luota.
Sanoinkuvailematonta.

Kokonaiskuvaa.

Eilen ajattelimme, että ei Argentiinan puoli voi millään voittaa Brasilian puolta puistossa, mutta kyllä siinä taisi niin kuitenkin käydä. Katso itse kuvista ja päätä siitä. :)


Putousten jälkeen menimme vielä bussiasemalle ostamaan yö-liput Paraguayn pääkaupunkiin: Asuncion:in. Bussi lähtöaika oli vasta klo. 1:00. Sitä odotellessa kävimme syömässä aivan mahtavan (+ todella halvan) buffetin. Siihe sisältyi perus lihojen, riisien ja salaattien lisäksi tuore barbecue lihat joita kokit vähän väliä toivat pöytäämme. Paikka vaikutti siltä, että sieltä ei kukaan koskaan nälkäisenä lähde pois. :D

27.9. Tiistai
Saavuimme Asuncioniin vähän kuuden jälkeen (Paraguayssa kelloa siirettiin vielä yksi tunti taaksepäin.) Ensiksi meidän piti saada jostain Paraguayn rahaa, jotta saataisiin ostettua vähän aamupalaa ja päästäisiin paikallisbussilla kaupungin keskustaan. Bussiasemalla oli vain rahanvaihtopisteitä, joten Joppe lähti etsimään pankkia jostain. Noin 15 minuutin etsinnän jälkeen se löytyi. Emme myöskään olleet ottanut selvää mikä rahayksikkö täällä on, saati kurssia. Automaatilta nostamisen jälkeen tajusimme: ”kappas, kappas, olemme miljonäärejä!” :D Nimittäin 6 000 Paraguayn Guarania on 1 Euro. :) Nyt meillä oli rahaa kuin roskaa (1 300 000 Guarania), niin saimme aamupalaa ja pääsimme hotellimme läheisyyteen.

Olisipa kädessäni sama määrä euroja. :)
Hotellin check-in oli vasta klo. 13:00, joten suuntasimme tutkimaan kaupunkia odotellessa. Luimme netistä, että Loma San Jeronimo:n kaupunginosa olisi käymisen arvoinen. Se oli paikallisten asumisaluetta, ei oikeastaan nähty mitään erityistä, mutta ihan hauska siellä oli käppäillä. Huomaa että Paraguay ei ole se suurin turistirysä, sillä useat paikalliset halusivat tervehtiä tai sanoa meille jotain. Kielimuurin takia emme kuitenkaan saaneet kunnon keskustelua kenenkään kanssa aikaiseksi. Ne paikalliset jotka eivät uskaltaneet sanoa mitään, turvautuivat tuijottamiseen. :D

Ottaessamme kuvaa kaupungista, halusi tämä paikallinen ikuistaa itsensä meidän kameraamme.
Loma san Jeronimon katuja.
Asuncion vieressä virtaa tämä kiva joki.
Sen rannalla voi uidakkin.
Keskustan rakennuksia.
Äkkiä kello olikin jo 13 ja pääsimme ilmastoituun hotellihuoneeseemme. Ilmastointi olikin kova juttu, sillä päivän lämpötila varjossa oli 33 astetta. Olimme varanneet näin reissun ehtoopuolella vähän paremman hotellin, jossa saimme nauttia kattoterassin virkistävästä uima-altaasta, sekä erittäin hyvistä kaupunkinäköaloista.

Aaaaahh! Ihana kattoterassimme.
Mahtavat näköalat.

Sama pimeällä.

28.9. Keskiviikko
Ostimme eilen bussilipun Ciudad del Este nimiseen kaupunkiin, joka on käytännössä kasvanut Foz de Iguacuun kiinni, ainoastaan kahden maan välinen raja erottaa ne toisistaan. Bussin lähtöaika sinne oli vasta klo. 1:30, joten meillä oli vielä koko päivä aikaa tutkia Asuncionia. Nautimme hyvästä hotellistamme check-out aikaan asti, joka oli kello 11:00.

Aamu-uinnit.

Kaupungilla menimme ensiksi todella isolle marketti-alueelle, joka on levinnyt kymmenien korttelien alueelle. Joppe hajoitti jo toiset shortsit tämän reissun aikana, (ne repesivät ensimmäisenä käyttöpäivänä, kun Joppe näytti Jennille kiipeilytaitojaan.) :D joten oli aika etsiä jälleen uudet. Tällä kertaa kokeiluun lähti stretch farkkukankaasta tehdyt shortsit, jospa ne kestäisivät Jopen jatkuvan pelleilyn. :D

Kaupungin harmaat rakennukset olivat muutettu taideteoksiksi.

Vanha juna-asema.
Kun marketti-alue oli tutkittu, otimme taksin kaupungin modernimmalle ja rikkaamalle seudulle, jossa on länsimaalaistyylisiä ostoskeskuksia ja ravintoloita. Ensiksi menimme syömään suositeltuun buffet-ravintolaan. Kävimme hakemassa seisovasta pöydästä lautaset täyteen ruokaa ja istuimme pöytään syömään. Tässä paikassa kävi samanlailla kuin Foz:sinkin samantyylisessä paikassa: lihaa alkoi tulemaan pöytään kokkien toimesta nopeammin kuin kerkesi syödä. Kokeille oli vaikea sanoa: ”ei”, sillä he tulivat aina niin innoissaan tarjoamaan erilaisia lihoja, ja heidän ilme näytti aina pettyneeltä jos emme ottanutkaan niitä.

Illemalla kävimme vielä katsomassa elokuvan (The Magnificent Seven). Puheääni teatterissa oli jotenkin outo, joten emme saaneet selvää puolestakaan mitä leffassa sanottiin. :S

Leffan jälkeen ostoskeskuksen ulkopuolella alkoi joku ralli-tapahtuma ilotulituksineen. Seurasimme sitä vähän viereisestä kahvilasta käsin. Emme ole koskaan Jyväskylässä käyneet katsomassa rallihumua, mutta täällä olimme sattumalta sellaisen keskellä. :)

Rallihuumaa.
Rallihuuman jälkeen kiersimme keskustan katuja vielä pimeällä.
Ei tarvitse taidegallerioissa käydä täällä.
29.9. Torstai
Aamulla bussi saapui Ciudad del Esteen klo. 7:00. Jätettiin reppumme supermarketin talletuslokeroon ja lähdettiin tutkimaan kaupunkia. Olimme nähneet kaupungin ohimennen kun matkustimme bussilla Asuncioniin. Se näytti olevan täynnä halpoja ostoskeskuksia, joten ajattelimme, että voimme hoitaa loppushoppailut siellä. Näimme ihan oikein; paikka tosiaan on täynnä ostoskeskuksia, mutta osassa niistä myytiin vain kalliita merkkejä ja osassa ei myyty mitään. Moni, yli kymmenkerroksinen ostoskeskus sisälsi vain muutaman hassun liikkeen. Muutenkin kaupunki oli täynnä hiostajia, liikenne oli kamalaa ja päivä oli kuuma. Lisäksi ruokapaikankin etsiminen oli työn ja tuskan takana, joten oli helppo sanoa, että lähdetään takaisin Fozin rauhaan.

Banaanipuita ihan vain kadun varrella.
Tämä järvi oli mukavan rauhallinen.
Ostoskeskuksia.
Hieno ostoskeskus, mutta sekin oli tyhjä.
Olimme hyvin väsyneitä kun saavuimme majataloon Fozissa. Päätimekin ottaa loppupäivän rennosti majatalon uima-altaalla. Me molemmat nukahdettiin väsyttävän auringon alla, Joppe riippukeinuun ja Jenni rantatuoliin. :)

30.9. Perjantai
Meillä oli bussilippu ostettuna valmiiksi Sao Pauloon klo. 16:00. Päätimme bussia odotellessa lähteä katsomaan alueen toisiksi suurinta nähtävyyttä: Itaipu Dam:iä. Se on maailman toisiksi suurin pato heti Kiinan: Three Gorges Dam:in jälkeen. Padolle ei saanut mennä käyskentelemään itsekseen, vaan sinne oli mentävä ohjatun ryhmän kanssa. Kaksikerroksinen bussi ajoi padon edestä ja ylitse pysähtyen 3 kertaa matkalla, kiinnostaviin paikkoihin. Samalla kun liikuimme eteenpäin, opas kertoi faktoja padosta. 2 ensimmäistä pysähdyspaikkaa oli ihan turhia, mutta kolmannelta näki koko helahoidon. On se kyllä massiivinen rakennelma! Kierros oli muuten ihan kiva, mutta bussi ei pysähtynyt ollenkaan padon päällä, mistä olisi ollut parhaat maisemat.

Itaipu Dam.
Pato tuottaa valtavan määrän puhdasta energiaa, mutta samalla sen rakentamisesta aiheutunut kuvassa näkyvä tekojärvi tuhosi valtavan määrän luontoa, sekä kyliä.
Olympiasoihtu oli näköjään päätynyt tänne.
O Ou! Mitäs tuossa oikein tapahtuu. :O
Itaipu Damin lähes 200 metriä korkuiset muurit.
Tässä 2 faktaa Itaipu Damistä:
1. fakta: samalla betonimäärällä mitä padon rakentamiseen meni, olisi voinut rakentaa 2-kaistaisen moottoritien Lissabonista Moskovaan saakka.
2. fakta: Padon omistaa sekä Brasilia, että Paraguay ja siitä saatava sähkö jaetaan 50/50, mutta Paraguay myy 40% siitä saatavasta sähköstä takaisin Brasseille ja pitää itsellään vain 10%. Tämä 10% riittää kattamaan 80% koko maan sähkönkulutuksesta, kun taas Brasseilla 50%+40% kattaa 17% maan sähköntarpeesta. Wikipediasta löytyy lisää faktoja jos jotain oikein alkoi kiinnostaa. :)

Patoon tutustumisen jälkeen kerettiinkin käydä vain syömässä ja lähteä bussiasemalle.

1.10. Lauantai
Bussi saapui Sao Pauloon 1,5 tuntia myöhässä klo. 10:30. Täten oleskelimme bussissa yhteensä 18,5 tuntia, lukuunottamatta kahta 30 minuutin taukoa. Onneksi matkustimme jälleen ykkösluokassa, joten penkit taipuivat lähes makuuasentoon.

Turisti officen mukaan Sao Paulon keskustan tuntumassa piti olla hyvät markkinat, josta löytyy kaikki mitä ikinä tarvitsee. Näin se ei todellakaan ollut, taas petyimme Sao Paulon markkinoihin. Kiersimme siellä jonkin aikaa, kunnes kyllästyimme ja istahdimme kahvilaan viimeistelemään blogia sinulle. :)

Viimeiset riennot keskustasta.
Loppusanat:
Brasilia maana antoi meille todella paljon uusia hienoja kokemuksia ja paikkoja. Reppureissumaaksi tämä on yksi parhaista missä olemme käyneet. Ainoa iso miinus on hintataso, joka on Keski-Euroopan tasoa. Toinen pikku miinus on se, että suur’kaupungeissa piti katsoa vähän ympärilleen kun/jos käveli pimeällä. Plussaa sitten löytyykin paljon: ihmiset olivat pääsääntöisesti mukavia ja ystävällisiä vaikkeivat osanneetkaan englantia juurikaan. Sää: nautimme sinisestä taivaasta ja 30 asteen lämpötilasta 2/3 reissuajasta, muutama sateisempi päivä mahtui mukaan, mutta onneksi sateet keskittyivät suurelta osin iltaan ja yöhön.

Rio de Janeiro:
Todella hieno suur’kaupunki. Menee kaupunkirankkauksessa toiseksi heti New Yorkin jälkeen. Parasta kaupungissa oli se, että suur’kaupungin melusta pääsi helposti eroon menemällä esim. yhdelle, kaupungin kymmenistä rannoista, viidakkopoluille jotka alkoivat ihan kaupungin keskeltä tai nousemalla jollekkin kaupunkia ympäröivistä vuorista. Lisäksi kaupungin pystyy tutkimaan läpikotaisin kävelemällä tai pyörällä, ja jos jaloista loppuu puhti, niin metroverkosto toimii todella hyvin. Niin kuin blogin alussa sanoimme: tämä on ensimmäinen suur’kaupunki, jossa voisimme kuvitella asuvamme (ja tähän ei yltänyt edes New York).

Ilha Grande:
Parasta saaressa oli se, että näimme siellä ollessamme tasan yhden auton. Eli hyvin luonnonmukainen paikka, jos halusi siirtyä paikasta toiseen oli valittava joko apostolinkyyti viidakon läpi tai veneellä saarta kiertäen. Miinuksena voisi sanoa, että vähän liikaa turisteja meidän makuumme, sekä ruokapaikkoja (varsinkin aamupalapaikkoja) oli liian vähän.

Paraty:
Itse Paratyn kaupunki oli nopeasti tutkittu (ei sillä etteikö sen mukulakivinen keskusta olisi hienon näköinen), mutta sen ympäristön merenranta-alueet olivat parasta mitä olemme nähneet sillä saralla.

Sao Paulo:
Keskustassa oli kiva kävellä korkeiden rakennuksien keskellä. Muut alueet missä kävimme olivat aivan mitäänsanomattomia. Tässä kaupungissa köyhyys paistoi silmään eniten: kerjäläisiä ja kodittomia oli paljon kaduilla.

Foz do Iguacu:
Kaupunki ei ollut hääppöinen. 1 iso ostoskeskus ja muutama hyvä ravintola.

Iguazu Falls:
Ensimmäinen iso vesiputous minkä olemme nähneet. Ei tiedetä voittaako sitä enää muut suuret putoukset maailmassa.
Sekä Brasilian, että Argentiinan puoli kannattaa käydä katsomassa, mutta Argentiinan puoli oli ainakin meidän mielestä parempi.

Asuncion:
Lähdimme Paraguayhin aluksi oikeastaan vain siitä syystä, että saamme uuden maan kokoelmaamme. Kun saavuimme Asuncioniin, emme oikeastaan tienneet siitä mitään. Keskusta-alue oli mukava, sopivan kokoinen kävellen kierrettäväksi ja oli siellä jonkin verran nähtävääkin. Tunnelma oli erinlainen kuin Brasseissa. Lisäksi kaupungin modernipuoli tarjosi sopivasti mukavuutta sekä tietysti astetta parempi hotellimme jossa yövyimme. Selvästi alempi hintataso Brasseihin verrattuna mahdollisti tällaisen luxuksen. :)

Ciudad del Este:
Emme suosittele! :p

Saapi nähdä missä päin maailmaa seuraavaksi ollaan.