|
Oman |
No heipä hei! Uuden
asunnon hankkimis-kiireiden jälkeen Jenni ja Joppe lähtivät
jälleen reissuun. Kohteenamme oli Lähi-Idän kuivan karut maisemat,
eli tarkemmin: Oman. Aloitimme reissun 6.2.2017 maanantaina
Jyväskylästä. Junalla Helsingin lentokentälle ja ihana suora
lento Norwegianilla Dubaihin.
7.2.Tiistai
Kone laskeutui
Dubaihin klo. 2:40. Ajatelimme että passintarkastus menee nopeasti,
koska saavuimme kentälle yömyöhään, mutta jonot olivatkin
todella pitkät. Passijonoissa meni noin tunnin verran aikaa. :( Sen
jälkeen menimme autovuokraamolle, josta olimme varanneet etukäteen
auton.
Meitä oikein
nauratti kun näimme automme ensimmäistä kertaa. Tiesimme kyllä,
että olimme vuokranneet ison neliveto auton, mutta kun sen näki
ensimmäisen kerran, niin se näytti todella isolta: aivan kuin
tankki. :D
Dubaista lähdimme
ajamaan Omanin rajaa kohti 5:n aikaan aamulla ja noin tunnin päästä
pysähdyimme nukkumaan tien levikkeelle. Nukuttiin vain noin 1,5
tuntia, mutta se auttoi kuitenkin varsinkin kuskia jaksamaan
eteenpäin.
Saavuimme Al Ain
nimiseen kaupunkiin klo. 9:00, siellä ylitimme maitten välisen
rajan. Arabiemiraattien puolella rajanylitys muodollisuudet olivat
varmaankin suunniteltu 5 vuotiaan toimesta, sillä se oli organisoitu
erittäin huonosti. Jonoa oli vähän toistakymmentä ihmistä, mutta
yhden passin tarkastamiseen meni jotain 10 minuuttia. Omanin puolella
homma sujui paljon nopeammin, mutta sielläkin piti pysähtyä
varmaan neljässä eri paikassa ja ojentaa rajavartijoille passeja ja
jotain lappuja.
|
Väsynyt kuski... |
|
... väsynyt matkustaja aamupalalla. |
Vihdoin päästiin
ajamaan ilman pysäytyksiä. Heti Omanin puolella maisema muuttui
vuoristoiseksi ja näkymät olivat todella hienot. Kyllä oli fiilis
korkealla meillä molemmilla vaikka univelka olikin suuri.
|
Omanin puolella alkoi heti vuoristo. |
Ensimmäinen
kohteemme Omanissa oli Sohar niminen rannikkokaupunki, jossa meillä
oli hotelli varattuna. Sinne saavuimme klo. 14:00. Söimme ruoan
hotellin loistavassa intialaisessa ravintolassa (oli kyllä parasta
intialaista mitä ollaan koskaan syöty ja Joppe on kumminkin käynyt
Intiassa.). Ruoan jälkeen oli pakko ottaa pienet päikkärit.
|
Ihanaa intialaista ruokaa. |
Unien jälkeen
käytiin vähän kiertelemässä Soharin katuja. Ihan perus mesta
oli, ei mitään kummoista nähtävää.
|
Soharin rantaraitti. |
|
Kaupungin linna. |
|
Ihanaa Mango/avokado juomaa. |
|
Supermarketin maustehyllyt. |
8.2. Keskiviikko
Aamulla herättiin
ihanan 12 tunnin yöunien jälkeen hyvälle hotellin aamupalalle.
Soharista suhasimme noin 200 kilometrin matkan vuoriston juurella
sijaitsevaan Nakhalin kaupunkiin. Se on tunnettu sen mahtavasta
linnasta. Linna, ja sen huipulta näkyvät maisemat olivat aivan
jotain omaa luokkaansa ja menee kyllä linna-rankingissä aivan
kärkikuhinoihin. Kyllä sai tämä reissu todella lentävän
startin, jos tätä menoa jatkuu niin Oman on kyllä aivan huikea
maa!
|
Nakhalin linna. |
|
Sisäänkäynti. |
|
Linnan olohuone. |
|
Linnan luota näki kaupungin lähteen ja sen ympärillä kasvavat palmut. |
Nakhalista
jatkettiin matkaa noin 50 kilometriä Rustaq nimiseen kaupunkiin.
Rustaqissa olisi myös ollut todella hieno linna, mutta tyydyttiin
katsomaan sitä vain ulkoa päin, koska tulimme juuri ehkä maan
hienoimmalta linnalta. Söimme linnan vieressä hyvän aterian ja
joimme mahtavat avokado-ananas-omena mix juomat; törkeän hyvää!
Tulee ihan Etiopia mieleen. :P
|
Rustaqin lähde. |
|
Hyvät setit taas. |
|
Rustaqin linna. |
Sitten jatkettiinkin
matkaa aivan vuoriston ytimeen kun käännyimme isolta moottoritieltä
hiekkatielle, jossa tarvitsimme automme kaikkia neljää vetävää
pyörää. Ajaminen oli helppoa kun allamme kehräsi 3,8 litrainen V6
moottori XD. Auto vain jyräsi jyrkässä hiekkatiessä eteenpäin
tankin lailla. Ajoimme vuoriston keskellä noin 70 kilometriä
välillä pysähdellen, jonka jälkeen saavuttiin Snake Canyon
nimiselle kanjonille. Kävimme kävellen vähän tutkimassa kanjonia;
ihan nättiä oli.
|
Vuoristotie alkoi heti mahtavilla maisemilla. |
|
Mitsubishi Pajero ja sen huippu kuski. |
|
Lisää matkan maisemaa. |
|
Matkan varrella oli myös tällainen kanjoni. |
|
Kanjonin edusta. |
|
Snake Canyon. |
|
Nukkumispaikkamme. |
Kun palasimme
takaisin autolle laitoimme nuotion palamaan ja söimme iltapalaksi
vähän leipä/valkosipulikastike/tonnikala/papu settiä ja menimme
autoon nukkumaan.
|
Iltanuotio. |
9.2. Torstai
”Heräsimme”
(=pitemminkin nousimme vain ylös.) klo. 6:30 todella huonosti
nukutun yön jälkeen. Vähän aamupalaa nassuun ja jatkoimme autolla
eteenpäin. Tänään vuoristotie kiemurteli vielä enemmän ja oli
astetta jyrkempää. Nyt viimeistään normi sedani ei olisi päässyt
enää mihinkään. Pysähtelimme tiellä parille loistavalle
näköalapaikalle ennen kuin saavuimme tien korkeimpaan kohtaan, joka
on noin 2 000 metriä korkea. Tämä maa se vain nostaa osakkeitaan.
|
Seuraavan päivänkään maisemat eivät olleet todellakaan huonot. |
|
Snake Canyon korkealta katsottuna. |
|
Paikalliset Vuorelan veljekset ovat kyllästyneet pelaamaan hiekalla. |
|
Matkan verralle oli myös tämä hieno kylä. |
|
Maa on näkökään täynnä kanjoneita. |
|
Yksi monista pysähtymispaikoista matkan varrella. |
|
Ja tämä myös. |
|
Tien korkein kohta. |
|
Auto odotteli alhalla meitä kiltisti. |
Vain nelivedolle
tarkoitettu tie loppui korkeimpaan kohtaan, jonka jälkeen
laskeuduimme alas asfaltoitua tietä. Vuoristosta tultuamme menimme
heti ensimmäisessä vastaan tullessa kylässä sammuttamaan kiljuvan
nälkämme. Siihen sopi hyvin kookas kana/riisi/salaatti-setti.
|
Laskeuduimme takaisin alas. |
|
Syömispaikastakin oli hyvät näkymät. |
Ruoan jälkeen
ajeltiin Al-Hamra nimiseen kylään, joka on yksi Omanin vanhimpia
kyliä. Kylän sisällä on oma ”autiokylä”, jossa on vanhoja
hylättyjä rakennuksia ja teitä. Nätin näköistä oli ja melkein
parasta paikassa oli se, että kukaan ei rahastanut nähtävyydeltä
mitään ja siellä sai itse kierrellä ja mennä jopa rakennusten
sisälle.
|
Al-Hamran vanha kaupunki. |
|
Yhden talon sisältä. |
|
Ja näkymät katolta. |
Al-Hamrasta matka
jatkui Misfat nimiseen pieneen vuoristo kylään. Siellä teimme
pikku vaelluksen kalliolla näkyvälle vartiotornille. Maisemat eivät
olleet mitänkään erikoiset (varmaankin sen vuoksi kun rima on jo
asetettu niin korkealle.), mutta hauska pikku käppäily se oli.
|
Misfatin vuoristo kylä. |
|
Vartiotorni jonka luokse kävelimme. |
Sitten olikin aika
lähteä ajamaan kohti Omanin korkeinta huippua: Jebel Shams:ia (3
075 metriä). Pääsimme ajamalla tosi lähelle huippua, mutta
kaikken korkein kohta oli armeijan tukikohta ja sinne emme päässyt.
Kello näytti jo 16:45 ja kun pimeä tulee jo kuuden aikoihin, niin
meillä ei ollut aikaa enää lähteä kiipeämään Jebel Shamsin
vieressä olevia melkein saman korkuisia vuoria. Päätimme lähteä
pikku käppäilylle viereiselle kukkulalle ja tulimme kuudeksi
takaisin autolle syömään iltapalaa ja nukkumaan.
|
Siellä Jebel Shams kohoaa. |
|
Matkan varrelta. |
|
Illan pikku vaellus. |
|
Auringonlasku. |
10.2. Perjantai
Ei nyt taaskaan
mitenkään loistavasti nukuttu, mutta paremmin kuitenkin kuin
edellisenä yönä. Klo. 7:00 aloitettiin nyt siis Jebel Shamsin
valloitus. Tai itse asiassa sen viereisen huipun joka on hitusen
matalampi.
Ylös kiipeäminen
oli teknisesti aika helppoa, mutta matka huipulle oli pitkä ja
matkan varrella jouduttiin ylittämään 5 kanjonia. Lisäksi olomme
oli kuin sissi tiedustelijoilla, sillä jouduimme välillä menemään
hyvin lähellä sotilasaluetta (ja välillä sen sisälläkin), koska
emme päässeet parista vaikeasta kohdasta muuten eteenpäin.
|
Matka starttasi kun oli vielä hämärää. |
|
Jenni käppäilee kanjonin reunalla. |
|
Melkein huipulla. |
Huipulle kiivettiin
noin 3,5 tunnissa. Näkymät olivat timanttia! Fiilisteltiin huipulla
puolisen tuntia, jonka jälkeen koitti alas meno. Alas tulimme vähän
eri reittejä kuin ylös mennessä. Ajattelimme, että menemme
helpompaa reittiä alas sekä meidän ei tarvitse sisseillä
sotilasalueella. Alas menoon kuitenkin meni 4 tuntia ja ylitettäviä
kanjoneita oli lähemmäks kymmentä.
|
Ohan se nyt pakko tehdä joka reissulla. |
|
Aika mageeta, etten sanoisi. |
Takaisin autolla
nälkämme oli kiljuva. Onneksi onni oli myötä ja parkkialueelle
oli tullut 2 omanilaista perhettä ”piknikille”. Omanilaiseen
vieraanvaraisuuteen tietysti kuuluu kutsua meidätkin syömään.
Saimme siis heti sammutettua hurjan nälkämme maittavalla
kana/riisi/kala setillä.
Syömisten jälkeen
ajelimme vielä lähellä olevalle kanjonille, jonka nimi on: Wadi
Ghul, ja näin länkkäreittäin: Grand Canyon of Arabia. Ihan osuva
länkkärinimi paikalle on keksitty, nimittäin se muistutti
eittämättä USA:n Grand Canyonia. On tämä huikeaa: jokainen
paikka mihin Omanissa menemme, on aina täyttä kultaa!
|
Wadi Ghul. |
Kanjonilta
matkasimme autolla Bahla nimiseen kylään, jossa meitä odotti ihana
hotellihuone. Mahtavaa päästä pehmeään sänkyyn nukkumaan, auto
yöpymisien jälkeen.
11.2. Lauantai
Tämä päivä
ajateltiin ottaa vähän rennommin. Aloitettiin päivä katsastamalla
Bahlan linna. Heti linnalle tullessamme, sen koko pisti silmään; se
oli huomattavasti suurempi kuin Nakhalin linna. Tutkittiin linnaa
vähän alta tunti ja tultiin siihen päätökseen, että linna oli
kiva, mutta ei kuitenkaan niin siisti kuin Nakhalin linna.
|
Bahlan linna. |
|
Siellä se on! |
Bahlasta jatkettiin
matkaa Jebel Akhdar nimiselle vuoristo-tasanteelle. Alue oli ihan
kiva ja monissa muissa reissuissa olisimme olleet paikasta ihan
innoissamme, mutta olemme nähneet Omanissa niin hienoja vuoristo
meininkejä, että tämä ei tuntunut enää niin hienolta. Parasta
paikassa oli sinne johtavan tien varrella olevat näköalat.
|
Jebel Akhdarin maisemaa. |
|
Vanha rauniokylä. |
|
Akhdarille johtavan tien varrelta. |
Akhdarista mentiin
vielä käymään Nizwa nimisessä kaupungissa, joka on maan
eteläisen vuoristoalueen pääkaupunki. Liikenne kaupungissa oli
hyvin vilkasta, ilmeisesti viikonloppu saa ihmiset liikkeelle.
Kaupungissa on suuri marketti-alue jonka tutkiminen oli mukavaa
vaihtelua vuoristo seikkailuihin. Lisäksi Nizwan moskeija, linna ja
liikenneympyrän keskellä oleva pytinki olivat oikein kuvaksellisia
paikallisesta kebab paikasta katsottuna. :P
|
Nizwan marketit. |
|
Nizwan linna. |
|
3 hienoa rakennusta: linna, moskeija ja liikenneympyrän keskellä oleva pömpeli. |
Nizwasta ajeltiin
vielä 150 kilometriä Ibra nimiseen kaupunkiin, jossa meitä odotti
motellihuone.
12.2. Sunnuntai
Kuin taikasauvan
iskusta vuoret muuttuivat hiekaksi, kun lähdimme ajamaan eteenpäin
Ibrasta. Ajelimme noin 40 kilometriä itään, kun tien vierustaan
alkoi ilmestymään komeita hiekkadyynejä. Pysähdyimme pikku kylään
ja lähdimme kävellen valloittamaan korkeaa dyyniä. Ihme juttu,
että tämmöiset hiekkakasat voivat olla niin nätin näköisiä,
mutta niin ne vain ovat. Fiilistelimme dyyneillä tunnin verran ja
lähdettiin jatkamaan matkaa.
|
Kohti korkeinta dyyniä. |
|
Hiekkadyyni alue on valtava. Maisema jatkuu silmänkantamattomiin. |
Ajoimme Omanin
itäiselle rannikolle saakka. Siellä sai toisella puolella tietä
ihastella dyynejä ja toisella taas merta. Pysäköitiin auto tien
vierustaan ja lähdimme katsastamaan auringonlaskua alueen korkeimman
dyynin päälle. Paikka oli muuten tosi kiva, mutta mereltä
puhaltava tuuli puhalsi hiekkaa kokoajan silmiin ja kaikkialle
muuallekkin. Dyyneiltä palasimme autolle ja jäimme nukkumaan
samaiselle alueelle.
|
Jennin vakio hyppy. |
|
Conor McVuorela |
|
Lisää kuvateksti |
13.2. Maanantai
Taas jälleen yksi
autoyö takana. Jenni nukkui kohtalaisen hyvin ja Joppe jälleen
huonosti. Ei tiiä johtuuko siitä, että auton nahkapenkit ovat
kovemmat kuin normiauton. Normaalisti Joppe on kuitenkin nukkunut
hyvin tai jopa erinomaisesti autossa. Nousimme ylös 6:30 katsomaan
auringonnousua läheisen dyynin päälle. Joppe tunti olonsa aika
heikoksi, mutta ajateltiin, että se johtuu vain väsymyksestä ja
nuhasta.
|
Auringonnousu. |
Rannikolta ajeltiin
noin 250 kilometriä Wadi Bani Khalid nimiselle kylään, joka on
tunnettu sen vuoristo lähteestä jonka vuoksi mekin tänne ajettiin.
Paikasta tuli mieleen paratiisi, sillä kristallin kirkkaita altaita
reunusti kalliot ja lukuisat palmut. Ainoa miinus oli vain se, että
paikassa oli runsaasti turisteja uimassa altaissa. Uiminen oli
usealla kyltillä kielletty, mutta eipä sitä kukaan näköjään
valvonut. Vaikka Joppe tunti olonsa kipeäksi, niin oli silti pakko
käyttää tilaisuus hyväkseen ja hypätä noin 10 metriä korkealta
kalliolta yhteen altaista. Vesi oli ihanan virkistävää, mutta ei
kuitenkaan kylmää. Päiväkin oli kuumin tähän astisista, kun
elohopea kohosi yli 30 asteeseen. Jenni ei voinut mennä uimaan,
koska muslimimaissa ei oikein katsota hyvällä bikiniasuista naista
julkisella paikalla.
|
Matkan maisemaa. |
|
Jopen hyppy. |
|
Wadi Bani Khalid. |
Altailta ajelimme
vielä 150 kilometrin matkan Sur:in rannikkokaupunkiin, jossa meillä
oli hotelli varaus yhdeksi yöksi. Vietettiinkin loppupäivä
huoneessamme, sillä Jopelle nousi kuume eikä voitu lähteä enää
mihinkään. :(
14.2. Tiistai
Jopen kuume meni jo
illalla onneksi ohi buranan avulla. Tänään jatkettiin matkaa
Surrista kohti Muscat:ia; eli Omanin pääkaupunkia. Välissä oli
kuitenkin yksi pysähdys: unohtakaa eiliset höpö-puheet
paratiisista, sillä tämä paikka oli Eedenin puutarha verrattuna
eiliseen. Eli olimme saapuneet Wadi Shab:in. Jo paikan parkkipaikka
oli upea; sen taustalla kohosi kalliot, joita reunusti palmut ja
kaiken keskellä oli lampi. Lammen yli menimme veneellä, josta
paikalliset kyläläiset ottivat pientä maksua. Toiselta puolelta
lampea lähti kävelyreitti kanjonin pohjalla, jonka vuorilta tuleva
lähde, on siihen kaivertanut.
|
Parkkipaikalta. |
Kävelimme
kanjonissa reilu 30 minuuttia kunnes saavuimme vesialtaille, jossa
kymmenet turistit polskivat. Altaiden vierestä lähti vielä
kanjonin reunaa pitkin menevä reitti, joka viisti ylöspäin.
Päätimme jatkaa matkaa sitä pitkin, jotta löytäisimme ”turre”
vapaan alueen. Kävelyä jatkuikin vielä lähes 30 minuuttia
kuumassa kanjonissa ylämäkeen, kunnes vastaan tuli kanjonin
pohjalle menevä reitti.
|
Aloitettiin käppäily kanjonin pohjalla. |
|
Vesialtaita oli kokoajan matkan varrella. |
|
Saavuimme suurille altaille, jossa suuri joukko turisteja uiskenteli. |
|
Matkalla "private" altaille. |
Pohjalla oli pari
pientä allasta jossa pystyi mukavasti pesemään käppäilyhiet pois
ja mikä parasta, olimme ainoat ihmiset siellä. Polskimme ja
hengailimme altailla noin 30 minuuttia ja lähdimme takaisin autolle.
|
Private allas ja iloinen kelluja. |
Wadi Shabista matka
jatkui siis Muscattiin. Omanin pääkaupunki on kuin Los Angeles =
kävellen ei pysty tekemään mitään. Välimatkat paikasta toiseen
ovat aina kymmeniä kilometrejä ja kävelyteitäkään ei juurikaan
ole. Siispä surruttelimme ensiksi Muscatin Souq:lle (=marketti). Sen
katto oli todella kivasti koristeltu hienoilla lampuilla ja kuviolla.
Muuten marketti ei juurikaan poikennut muista marketeista ympäri
maailmaa.
|
Muscatin Souq. |
|
Koristekatot. |
Käveltyämme souqin
läpi saavuimme merenrantakadulle, jossa oli kiva käppäillä hetken
aikaa. Ainoastaan mereltä puhaltava kova tuuli haittasi vähän
tunnelmaa.
|
Rantakatu. |
Nämä 2 asiaa
olivat oikeastaan ne jutut, jotka halusimme nähdä Muscatista ja kun
ne olivat tsekattu, niin päätimme ajaa isolle ostoskeskukselle
katsomaan elokuvaa. Menimme teatterin lippuluukulle ja ostimme liput
John Wick chapter 2 elokuvaan. Vasta lippujen oston jälkeen
tajusimme, että ne maksoivat aivan törkeästi. Menimme sitten
kysymään: miten elokuva voi olla näin kallis? Olimme ostaneet
huomaamatta liput: ”Gold Class” teatteriin, jossa on lähes
makuuasentoon taipuvat tuolit, fleecepeitot ja ruokatarjoilu
lisämaksusta. Vähän liian tyyris oli kyllä, mutta jonkinlainen
kokemus silti.
15.2. Keskiviikko
Yöllä Jenni
vuorostaan tuli kipeäksi, käydessään 3 kertaa ykällä. Aamulla
suuntasimme apteekkiin ostamaan jotain lääkettä. Se ei kuitenkaan
ollut niin helppoa kuin yleensä. Apteekki ei voinut myydä mitään
lääkkeitä ilman reseptiä, joten jouduimme mennä viereiselle
poliklinikalle lääkärin vastaanotolle. Kerroimme mikä on tilanne
ja lääkäri määräsi Jennille kasan lääkkeitä sekä pisti
Jennin tiputukseen. :D Siinä sitten odoteltiin, että litran verran
nestettä tippui Jennin laskimoon. Tämähän tuntui jo
jonkinlaiselta työ/opiskelu matkalta, jossa tutustuimme paikalliseen
lääkärin vastaanottoon. :)
Meillä oli edessä
pitkä ajomatka Ras Al Khaimahiin Emiraattien puolelle, ja lääkäri
episodin takia matkan aloitus venähti parilla tunnilla. Ei siinä
vielä kaikki: Iranin presidentin vierailun takia puolet kaupungin
teistä olivat suljettu ja ruuhkat olivat sen mukaiset. Siinä vielä
tuhrautui tunnin verran aikaa kökötellessä välillä jopa 15
minuuttia täysin liikkumatta. :S
Matkaa Ras Al
Khaimahiin oli 450 kilometriä ja maiden rajakin piti ylittää noin
puolessa välissä matkaa. Matka ja rajanylitys onneksi meni aika
mukavasti ja Jennin lääkkeetkin auttoivat sen verran, että ei
tarvinnut pysähtyä oksennus tauoille. Määränpäähän saavuttiin
vasta iltasella, eikä jaksettu enää mitään tehdä.
|
Kipeä ja hurmuri. :D |
16.2. Torstai
Aamulla Jennin olo
oli jo ihan ok, pikkaisen vielä mahaan sattui. Meidän oli tarkoitus
tänään suunnata takaisin Omaniin, Musandamin niemimaalle. Aamulla
kuitenkin heräsimme sateiseen ja pilviseen säähän. Musandamissa
olisi ollut lisää vuoristomaisemia ja luontomeinikiä, joten ei
viitsitty sinne lähteä vesisaateeseen kärvistelemään. Teimme
siis hotellivarauksen Dubain vierestä Sharjahin kaupungista. Saimme
hyvän tarjouksen 5 tähden hotellista, jossa käytössämme on IHANA
katto uima-allas ja IHANA kaupunkinäköala.
Illan suussa
yritimme mennä testaamaan hotellin katolla sijaitsevaa uima-allasta,
mutta hotellin väki on päättänyt sulkea sen aina klo. 18:00. Jäi
hienot iltavalaistuskuvat kaupungista ottamatta hotellin katolta
käsin. Täytyy aamulla käydä allas testaamassa. Vaihtoehtona
lähdimme kävellen vähän tutkimaan kaupunkia. Tämä paikkahan
osoittautuikin oikein kunnon cityksi. Hotellimme lähellä oli lahti,
jonka ympärillä oli lukuisia pilvenpiirtäjiä. Mukava oli parin
tunnin verran käppäillä lahden rantaa pitkin ja ihastella hienoja
rakennusten valoja.
|
Sharjahin lahden rannalla. |
|
Kaupungissa oli myös "Istanbul" tyylinen moskeija. |
|
Moskeijoita on kuin starbuckesja Nykissä. |
17.2. Perjantai
Aamulla käytiin
testaamassa hotellin uima-allas ja katsomassa; ”miltä ne katto
näköalat näyttävät?” Allas oli pieni ja vesi ei tarpeeksi
lämmintä, sillä ilma oli tuulinen ja lämpöasteitakin oli vain
vähän reilu 20. Lisäksi näköala ei ollut kummoinen, koska yön
aikana oli alkanut hiekkamyrsky, joka peitti näkyvyyden. Joten ei
nyt ihan putkeen mennyt tämä.
|
Katon sumuiset näkymät. |
Sharjahista ajoimme
lyhyen matkaa Dubaihin, jossa kirjauduimme hotelliin ja lähdettiin
autolla Mall of the Emirates -ostoskeskukseen katsomaan elokuvaa.
Myös Dubai oli täysin hiekkamyrskyn sokaisema, joten emme nähneet
yhtään sen pröystäilevää loistoa matkan varrella.
|
Sumuista Dubaita. |
18.2. Lauantai
Tänään alkoikin
reissumme viimeinen päivä. Hengailimme hotellilla puoleen päivään
saakka, jonka jälkeen ajelimme Dubai Mall:lle, joka on maailman
suurin ostoskeskus. Matkalla sinne katselimme tien vieressä menevää
metrolinjaa ja naureskelimme: viimeksi kun olimme täällä,
matkustimme metrolla kaikkialle, kuin intialaiset työmiesten
armeijat, jotka on rahdattu tänne rakentamaan hulppeita
pilvenpiirtäjiä. Nyt olemme upgraidanneet seuraavalle levelille ja
ajelemme Pajerolla, kuin öljysheikin perilliset. Seuraavalla
kerralla pitää varmaan vuokrata helikopteri. :D
|
Tänään ei ollut enää hiekkamyrskyä. |
Dubai Malilla
menimme ostamaan illalle leffaliput valmiiksi ja kiertelimme muuten
vain vähän paikkoja. Kävimme mm. tsekkaamassa ostoskeskuksen
sisäpihan, jossa on suuri vesiallas ja paraatipaikat nähdä
maailman korkein rakennus: Burj Khalifa (828 metriä).
|
Valtava Dubai Mall. |
Ennen leffaa
kerittiin helposti vielä ajella 16 kilometrin päähän Dubain
keskustasta, Dubai Marinalle, eli: kaupungin satamaan. Tämä alue on
meidän molempien lempialue koko kaupungissa. Alue on täynnä
moderneja pilvenpiirtäjiä jotka ympäröivät satama-aluetta, missä
on parkissa miljoonajahteja. Kaupungin parhaan paikan tittelin tämä
ansaitsee siitä, että koko alueen pystyy kiertämään jalkaisin
kaukana autojen melusta. Lisäksi joka paikassa on ravintoloita ja
kahviloita jos on hiukopalan tarpeessa. Hengailtiin alueella pimeään
asti, jotta nähtiin pilvenpiirtäjien valot, jotka heijastuvat
hienosti veden pinnasta. Satamasta ajeltiin takaisin Dubai Malille
katsomaan varaamaamme elokuvaa.
|
Dubai Marinan pilvenpiirtäjät ja öky jahti. |
|
Lisää pilvenpiirtäjiä |
Elokuvan jälkeen
mentiin vielä ostoskeskuksen sisäpihalle katsomaan puolentunnin
välein alkavaa suihkulähde-show:ta. Sitten olikin jo aika siivota
auto, pakata reput ja suunnata lentokentälle palauttamaan hyvin
palvellutta maasturia.
|
Burj Khalifa. |
|
Suihkulähde show. |
|
Vesisuihkut nouset yllätys, yllätys maailman korkeimmalle. :D |
Loppusanat:
Oman
Omania on hyvä
verrata muihin muslimi-maihin, jossa olemme käyneet ja nämähän
sattuvat olemaan Jordania sekä Marokko (tietysti myös
Arabiemiraatit, mutta se on ihan oma lukunsa). Monipuolisuudellaan
Oman pesee kyllä molemmat.
Reissu onnistui
kokonaisuudessaan erinomaisesti. Suunnittelu oli tällä kertaa (ja
niin oli muuten Brasilian reissussakin :D) timanttia. Ainoastaan itse
kämmättiin yksi hotellivaraus väärälle kuukaudelle ja toisen
varauksen teimme vähän hätäisesti väärään paikkaan. Lisäksi
loppureissun vesisateet vähän muuttivat suunnitelmiamme ja tulimme
tämän vuoksi pari päivää liian aikaisin pois Omanista. Myös
molempien sairastumiset haittasivat matkantekoa.
Oma auto on
ehdottomasti oikea tapa tutkia maata, mielellään vielä neliveto,
niin ei tarvitse jättää näkemättä mitään paikkoja vain sen
takia, että tuli vuokrattua pari sataa euroa halvempi kaksiveto.
Rankkaamme Omanin maana aina ruuhkaiseen top 5:teen asti.
Ihmiset maassa
olivat jälleen muiden muslimimaiden tapaan todella ystävällisiä
ja vieraanvaraisia.
Keli oli näin
helmikuussa todella miellyttävä, välillä lämpötila nousi yli 30
asteeseen, mutta vuoristossa ajellessa lämpötila tippuu nopeasti
kymmenellä asteella.
Hintataso oli
vaihtelevaa: kahden hengen huoneet maksoivat keskimäärin 50 euroa
yöltä, mutta ravintolasta sai hyvän aterian noin 5:llä eurolla.
Bensa maksoi hurjat 35 centiä litralta, ei siis haitannut, että 3,8
litrainen kone hörppää vähän enemmän löpöä satasella. Kaikki
nähtävyydet ja luonnonpuistot olivat ilmaisia.
Arabi-Emiraatit
Tämä maa nyt on
vähän tällainen: vanha on jyrätty uuden tilalle. Mitä enemmän
on rahaa, sen ylemmälle nouset hierakiassa ja Dubai on kaikkein
pahin esimerkki siitä. Nautimme kuitenkin olostamme, sen pari päivää
kun täällä olimme. Omanissa tuli nukuttua autossa, syötyä vähän
siellä täällä ja mitä sattuu, sekä mentyä paikasta toiseen pää
kolmantena jalkana. Kaiken sen jälkeen tuntui ihan hyvältä olla
rauhassa hotellissa, katsoa leffoja ja mennä syömään pikaruokaa
ostoskeskusten food courteihin, josta löytyy ruokaa joka haluun.
|
Btw... |
|
...Saimme koko matkan ajan nauttia kattoikkunasta. |