CRW

CRW
Maailmanmatkaajat Joppe Vuorela ja Jenni Wihinen

perjantai 10. helmikuuta 2017

Oman 6.-18.2.2017

Oman
No heipä hei! Uuden asunnon hankkimis-kiireiden jälkeen Jenni ja Joppe lähtivät jälleen reissuun. Kohteenamme oli Lähi-Idän kuivan karut maisemat, eli tarkemmin: Oman. Aloitimme reissun 6.2.2017 maanantaina Jyväskylästä. Junalla Helsingin lentokentälle ja ihana suora lento Norwegianilla Dubaihin.

7.2.Tiistai
Kone laskeutui Dubaihin klo. 2:40. Ajatelimme että passintarkastus menee nopeasti, koska saavuimme kentälle yömyöhään, mutta jonot olivatkin todella pitkät. Passijonoissa meni noin tunnin verran aikaa. :( Sen jälkeen menimme autovuokraamolle, josta olimme varanneet etukäteen auton.

Meitä oikein nauratti kun näimme automme ensimmäistä kertaa. Tiesimme kyllä, että olimme vuokranneet ison neliveto auton, mutta kun sen näki ensimmäisen kerran, niin se näytti todella isolta: aivan kuin tankki. :D

Dubaista lähdimme ajamaan Omanin rajaa kohti 5:n aikaan aamulla ja noin tunnin päästä pysähdyimme nukkumaan tien levikkeelle. Nukuttiin vain noin 1,5 tuntia, mutta se auttoi kuitenkin varsinkin kuskia jaksamaan eteenpäin.

Saavuimme Al Ain nimiseen kaupunkiin klo. 9:00, siellä ylitimme maitten välisen rajan. Arabiemiraattien puolella rajanylitys muodollisuudet olivat varmaankin suunniteltu 5 vuotiaan toimesta, sillä se oli organisoitu erittäin huonosti. Jonoa oli vähän toistakymmentä ihmistä, mutta yhden passin tarkastamiseen meni jotain 10 minuuttia. Omanin puolella homma sujui paljon nopeammin, mutta sielläkin piti pysähtyä varmaan neljässä eri paikassa ja ojentaa rajavartijoille passeja ja jotain lappuja.

Väsynyt kuski...
... väsynyt matkustaja aamupalalla.

Vihdoin päästiin ajamaan ilman pysäytyksiä. Heti Omanin puolella maisema muuttui vuoristoiseksi ja näkymät olivat todella hienot. Kyllä oli fiilis korkealla meillä molemmilla vaikka univelka olikin suuri.

Omanin puolella alkoi heti vuoristo.

Ensimmäinen kohteemme Omanissa oli Sohar niminen rannikkokaupunki, jossa meillä oli hotelli varattuna. Sinne saavuimme klo. 14:00. Söimme ruoan hotellin loistavassa intialaisessa ravintolassa (oli kyllä parasta intialaista mitä ollaan koskaan syöty ja Joppe on kumminkin käynyt Intiassa.). Ruoan jälkeen oli pakko ottaa pienet päikkärit.

Ihanaa intialaista ruokaa.

Unien jälkeen käytiin vähän kiertelemässä Soharin katuja. Ihan perus mesta oli, ei mitään kummoista nähtävää.

Soharin rantaraitti.

Kaupungin linna.

Ihanaa Mango/avokado juomaa.

Supermarketin maustehyllyt.

8.2. Keskiviikko
Aamulla herättiin ihanan 12 tunnin yöunien jälkeen hyvälle hotellin aamupalalle. Soharista suhasimme noin 200 kilometrin matkan vuoriston juurella sijaitsevaan Nakhalin kaupunkiin. Se on tunnettu sen mahtavasta linnasta. Linna, ja sen huipulta näkyvät maisemat olivat aivan jotain omaa luokkaansa ja menee kyllä linna-rankingissä aivan kärkikuhinoihin. Kyllä sai tämä reissu todella lentävän startin, jos tätä menoa jatkuu niin Oman on kyllä aivan huikea maa!

Nakhalin linna.

Sisäänkäynti.

Linnan olohuone.



Linnan luota näki kaupungin lähteen ja sen ympärillä kasvavat palmut.









Nakhalista jatkettiin matkaa noin 50 kilometriä Rustaq nimiseen kaupunkiin. Rustaqissa olisi myös ollut todella hieno linna, mutta tyydyttiin katsomaan sitä vain ulkoa päin, koska tulimme juuri ehkä maan hienoimmalta linnalta. Söimme linnan vieressä hyvän aterian ja joimme mahtavat avokado-ananas-omena mix juomat; törkeän hyvää! Tulee ihan Etiopia mieleen. :P

Rustaqin lähde.

Hyvät setit taas.

Rustaqin linna.

Sitten jatkettiinkin matkaa aivan vuoriston ytimeen kun käännyimme isolta moottoritieltä hiekkatielle, jossa tarvitsimme automme kaikkia neljää vetävää pyörää. Ajaminen oli helppoa kun allamme kehräsi 3,8 litrainen V6 moottori XD. Auto vain jyräsi jyrkässä hiekkatiessä eteenpäin tankin lailla. Ajoimme vuoriston keskellä noin 70 kilometriä välillä pysähdellen, jonka jälkeen saavuttiin Snake Canyon nimiselle kanjonille. Kävimme kävellen vähän tutkimassa kanjonia; ihan nättiä oli.

Vuoristotie alkoi heti mahtavilla maisemilla.

Mitsubishi Pajero ja sen huippu kuski.



Lisää matkan maisemaa.

Matkan varrella oli myös tällainen kanjoni.

Kanjonin edusta.



Snake Canyon.







Nukkumispaikkamme.

Kun palasimme takaisin autolle laitoimme nuotion palamaan ja söimme iltapalaksi vähän leipä/valkosipulikastike/tonnikala/papu settiä ja menimme autoon nukkumaan.

Iltanuotio.

9.2. Torstai
”Heräsimme” (=pitemminkin nousimme vain ylös.) klo. 6:30 todella huonosti nukutun yön jälkeen. Vähän aamupalaa nassuun ja jatkoimme autolla eteenpäin. Tänään vuoristotie kiemurteli vielä enemmän ja oli astetta jyrkempää. Nyt viimeistään normi sedani ei olisi päässyt enää mihinkään. Pysähtelimme tiellä parille loistavalle näköalapaikalle ennen kuin saavuimme tien korkeimpaan kohtaan, joka on noin 2 000 metriä korkea. Tämä maa se vain nostaa osakkeitaan.

Seuraavan päivänkään maisemat eivät olleet todellakaan huonot.

Snake Canyon korkealta katsottuna.

Paikalliset Vuorelan veljekset ovat kyllästyneet pelaamaan hiekalla.

Matkan verralle oli myös tämä hieno kylä.

Maa on näkökään täynnä kanjoneita.



Yksi monista pysähtymispaikoista matkan varrella.





Ja tämä myös.

Tien korkein kohta.







Auto odotteli alhalla meitä kiltisti.

Vain nelivedolle tarkoitettu tie loppui korkeimpaan kohtaan, jonka jälkeen laskeuduimme alas asfaltoitua tietä. Vuoristosta tultuamme menimme heti ensimmäisessä vastaan tullessa kylässä sammuttamaan kiljuvan nälkämme. Siihen sopi hyvin kookas kana/riisi/salaatti-setti.

Laskeuduimme takaisin alas.

Syömispaikastakin oli hyvät näkymät.

Ruoan jälkeen ajeltiin Al-Hamra nimiseen kylään, joka on yksi Omanin vanhimpia kyliä. Kylän sisällä on oma ”autiokylä”, jossa on vanhoja hylättyjä rakennuksia ja teitä. Nätin näköistä oli ja melkein parasta paikassa oli se, että kukaan ei rahastanut nähtävyydeltä mitään ja siellä sai itse kierrellä ja mennä jopa rakennusten sisälle.

Al-Hamran vanha kaupunki.

Yhden talon sisältä.

Ja näkymät katolta.



Al-Hamrasta matka jatkui Misfat nimiseen pieneen vuoristo kylään. Siellä teimme pikku vaelluksen kalliolla näkyvälle vartiotornille. Maisemat eivät olleet mitänkään erikoiset (varmaankin sen vuoksi kun rima on jo asetettu niin korkealle.), mutta hauska pikku käppäily se oli.

Misfatin vuoristo kylä.

Vartiotorni jonka luokse kävelimme.


Sitten olikin aika lähteä ajamaan kohti Omanin korkeinta huippua: Jebel Shams:ia (3 075 metriä). Pääsimme ajamalla tosi lähelle huippua, mutta kaikken korkein kohta oli armeijan tukikohta ja sinne emme päässyt. Kello näytti jo 16:45 ja kun pimeä tulee jo kuuden aikoihin, niin meillä ei ollut aikaa enää lähteä kiipeämään Jebel Shamsin vieressä olevia melkein saman korkuisia vuoria. Päätimme lähteä pikku käppäilylle viereiselle kukkulalle ja tulimme kuudeksi takaisin autolle syömään iltapalaa ja nukkumaan.

Siellä Jebel Shams kohoaa.

Matkan varrelta.

Illan pikku vaellus.



Auringonlasku.
10.2. Perjantai
Ei nyt taaskaan mitenkään loistavasti nukuttu, mutta paremmin kuitenkin kuin edellisenä yönä. Klo. 7:00 aloitettiin nyt siis Jebel Shamsin valloitus. Tai itse asiassa sen viereisen huipun joka on hitusen matalampi.

Ylös kiipeäminen oli teknisesti aika helppoa, mutta matka huipulle oli pitkä ja matkan varrella jouduttiin ylittämään 5 kanjonia. Lisäksi olomme oli kuin sissi tiedustelijoilla, sillä jouduimme välillä menemään hyvin lähellä sotilasaluetta (ja välillä sen sisälläkin), koska emme päässeet parista vaikeasta kohdasta muuten eteenpäin.

Matka starttasi kun oli vielä hämärää.

Jenni käppäilee kanjonin reunalla.

Melkein huipulla.

Huipulle kiivettiin noin 3,5 tunnissa. Näkymät olivat timanttia! Fiilisteltiin huipulla puolisen tuntia, jonka jälkeen koitti alas meno. Alas tulimme vähän eri reittejä kuin ylös mennessä. Ajattelimme, että menemme helpompaa reittiä alas sekä meidän ei tarvitse sisseillä sotilasalueella. Alas menoon kuitenkin meni 4 tuntia ja ylitettäviä kanjoneita oli lähemmäks kymmentä.

Ohan se nyt pakko tehdä joka reissulla.

Aika mageeta, etten sanoisi.



Takaisin autolla nälkämme oli kiljuva. Onneksi onni oli myötä ja parkkialueelle oli tullut 2 omanilaista perhettä ”piknikille”. Omanilaiseen vieraanvaraisuuteen tietysti kuuluu kutsua meidätkin syömään. Saimme siis heti sammutettua hurjan nälkämme maittavalla kana/riisi/kala setillä.

Syömisten jälkeen ajelimme vielä lähellä olevalle kanjonille, jonka nimi on: Wadi Ghul, ja näin länkkäreittäin: Grand Canyon of Arabia. Ihan osuva länkkärinimi paikalle on keksitty, nimittäin se muistutti eittämättä USA:n Grand Canyonia. On tämä huikeaa: jokainen paikka mihin Omanissa menemme, on aina täyttä kultaa!

Wadi Ghul.







Kanjonilta matkasimme autolla Bahla nimiseen kylään, jossa meitä odotti ihana hotellihuone. Mahtavaa päästä pehmeään sänkyyn nukkumaan, auto yöpymisien jälkeen.

11.2. Lauantai
Tämä päivä ajateltiin ottaa vähän rennommin. Aloitettiin päivä katsastamalla Bahlan linna. Heti linnalle tullessamme, sen koko pisti silmään; se oli huomattavasti suurempi kuin Nakhalin linna. Tutkittiin linnaa vähän alta tunti ja tultiin siihen päätökseen, että linna oli kiva, mutta ei kuitenkaan niin siisti kuin Nakhalin linna.

Bahlan linna.



Siellä se on!



Bahlasta jatkettiin matkaa Jebel Akhdar nimiselle vuoristo-tasanteelle. Alue oli ihan kiva ja monissa muissa reissuissa olisimme olleet paikasta ihan innoissamme, mutta olemme nähneet Omanissa niin hienoja vuoristo meininkejä, että tämä ei tuntunut enää niin hienolta. Parasta paikassa oli sinne johtavan tien varrella olevat näköalat.

Jebel Akhdarin maisemaa.

Vanha rauniokylä.

Akhdarille johtavan tien varrelta.









Akhdarista mentiin vielä käymään Nizwa nimisessä kaupungissa, joka on maan eteläisen vuoristoalueen pääkaupunki. Liikenne kaupungissa oli hyvin vilkasta, ilmeisesti viikonloppu saa ihmiset liikkeelle. Kaupungissa on suuri marketti-alue jonka tutkiminen oli mukavaa vaihtelua vuoristo seikkailuihin. Lisäksi Nizwan moskeija, linna ja liikenneympyrän keskellä oleva pytinki olivat oikein kuvaksellisia paikallisesta kebab paikasta katsottuna. :P

Nizwan marketit.

Nizwan linna.

3 hienoa rakennusta: linna, moskeija ja liikenneympyrän keskellä oleva pömpeli.
Nizwasta ajeltiin vielä 150 kilometriä Ibra nimiseen kaupunkiin, jossa meitä odotti motellihuone.

12.2. Sunnuntai
Kuin taikasauvan iskusta vuoret muuttuivat hiekaksi, kun lähdimme ajamaan eteenpäin Ibrasta. Ajelimme noin 40 kilometriä itään, kun tien vierustaan alkoi ilmestymään komeita hiekkadyynejä. Pysähdyimme pikku kylään ja lähdimme kävellen valloittamaan korkeaa dyyniä. Ihme juttu, että tämmöiset hiekkakasat voivat olla niin nätin näköisiä, mutta niin ne vain ovat. Fiilistelimme dyyneillä tunnin verran ja lähdettiin jatkamaan matkaa.

Kohti korkeinta dyyniä.



Hiekkadyyni alue on valtava. Maisema jatkuu silmänkantamattomiin.





Ajoimme Omanin itäiselle rannikolle saakka. Siellä sai toisella puolella tietä ihastella dyynejä ja toisella taas merta. Pysäköitiin auto tien vierustaan ja lähdimme katsastamaan auringonlaskua alueen korkeimman dyynin päälle. Paikka oli muuten tosi kiva, mutta mereltä puhaltava tuuli puhalsi hiekkaa kokoajan silmiin ja kaikkialle muuallekkin. Dyyneiltä palasimme autolle ja jäimme nukkumaan samaiselle alueelle.

Jennin vakio hyppy.

Conor McVuorela



Lisää kuvateksti



13.2. Maanantai
Taas jälleen yksi autoyö takana. Jenni nukkui kohtalaisen hyvin ja Joppe jälleen huonosti. Ei tiiä johtuuko siitä, että auton nahkapenkit ovat kovemmat kuin normiauton. Normaalisti Joppe on kuitenkin nukkunut hyvin tai jopa erinomaisesti autossa. Nousimme ylös 6:30 katsomaan auringonnousua läheisen dyynin päälle. Joppe tunti olonsa aika heikoksi, mutta ajateltiin, että se johtuu vain väsymyksestä ja nuhasta.

Auringonnousu.

Rannikolta ajeltiin noin 250 kilometriä Wadi Bani Khalid nimiselle kylään, joka on tunnettu sen vuoristo lähteestä jonka vuoksi mekin tänne ajettiin. Paikasta tuli mieleen paratiisi, sillä kristallin kirkkaita altaita reunusti kalliot ja lukuisat palmut. Ainoa miinus oli vain se, että paikassa oli runsaasti turisteja uimassa altaissa. Uiminen oli usealla kyltillä kielletty, mutta eipä sitä kukaan näköjään valvonut. Vaikka Joppe tunti olonsa kipeäksi, niin oli silti pakko käyttää tilaisuus hyväkseen ja hypätä noin 10 metriä korkealta kalliolta yhteen altaista. Vesi oli ihanan virkistävää, mutta ei kuitenkaan kylmää. Päiväkin oli kuumin tähän astisista, kun elohopea kohosi yli 30 asteeseen. Jenni ei voinut mennä uimaan, koska muslimimaissa ei oikein katsota hyvällä bikiniasuista naista julkisella paikalla.

Matkan maisemaa.

Jopen hyppy.

Wadi Bani Khalid.
Altailta ajelimme vielä 150 kilometrin matkan Sur:in rannikkokaupunkiin, jossa meillä oli hotelli varaus yhdeksi yöksi. Vietettiinkin loppupäivä huoneessamme, sillä Jopelle nousi kuume eikä voitu lähteä enää mihinkään. :(

14.2. Tiistai
Jopen kuume meni jo illalla onneksi ohi buranan avulla. Tänään jatkettiin matkaa Surrista kohti Muscat:ia; eli Omanin pääkaupunkia. Välissä oli kuitenkin yksi pysähdys: unohtakaa eiliset höpö-puheet paratiisista, sillä tämä paikka oli Eedenin puutarha verrattuna eiliseen. Eli olimme saapuneet Wadi Shab:in. Jo paikan parkkipaikka oli upea; sen taustalla kohosi kalliot, joita reunusti palmut ja kaiken keskellä oli lampi. Lammen yli menimme veneellä, josta paikalliset kyläläiset ottivat pientä maksua. Toiselta puolelta lampea lähti kävelyreitti kanjonin pohjalla, jonka vuorilta tuleva lähde, on siihen kaivertanut.

Parkkipaikalta.
Kävelimme kanjonissa reilu 30 minuuttia kunnes saavuimme vesialtaille, jossa kymmenet turistit polskivat. Altaiden vierestä lähti vielä kanjonin reunaa pitkin menevä reitti, joka viisti ylöspäin. Päätimme jatkaa matkaa sitä pitkin, jotta löytäisimme ”turre” vapaan alueen. Kävelyä jatkuikin vielä lähes 30 minuuttia kuumassa kanjonissa ylämäkeen, kunnes vastaan tuli kanjonin pohjalle menevä reitti.

Aloitettiin käppäily kanjonin pohjalla.

Vesialtaita oli kokoajan matkan varrella.





Saavuimme suurille altaille, jossa suuri joukko turisteja uiskenteli.

Matkalla "private" altaille.

Pohjalla oli pari pientä allasta jossa pystyi mukavasti pesemään käppäilyhiet pois ja mikä parasta, olimme ainoat ihmiset siellä. Polskimme ja hengailimme altailla noin 30 minuuttia ja lähdimme takaisin autolle.

Private allas ja iloinen kelluja.
Wadi Shabista matka jatkui siis Muscattiin. Omanin pääkaupunki on kuin Los Angeles = kävellen ei pysty tekemään mitään. Välimatkat paikasta toiseen ovat aina kymmeniä kilometrejä ja kävelyteitäkään ei juurikaan ole. Siispä surruttelimme ensiksi Muscatin Souq:lle (=marketti). Sen katto oli todella kivasti koristeltu hienoilla lampuilla ja kuviolla. Muuten marketti ei juurikaan poikennut muista marketeista ympäri maailmaa.

Muscatin Souq.

Koristekatot.


Käveltyämme souqin läpi saavuimme merenrantakadulle, jossa oli kiva käppäillä hetken aikaa. Ainoastaan mereltä puhaltava kova tuuli haittasi vähän tunnelmaa.

Rantakatu.






Nämä 2 asiaa olivat oikeastaan ne jutut, jotka halusimme nähdä Muscatista ja kun ne olivat tsekattu, niin päätimme ajaa isolle ostoskeskukselle katsomaan elokuvaa. Menimme teatterin lippuluukulle ja ostimme liput John Wick chapter 2 elokuvaan. Vasta lippujen oston jälkeen tajusimme, että ne maksoivat aivan törkeästi. Menimme sitten kysymään: miten elokuva voi olla näin kallis? Olimme ostaneet huomaamatta liput: ”Gold Class” teatteriin, jossa on lähes makuuasentoon taipuvat tuolit, fleecepeitot ja ruokatarjoilu lisämaksusta. Vähän liian tyyris oli kyllä, mutta jonkinlainen kokemus silti.

15.2. Keskiviikko
Yöllä Jenni vuorostaan tuli kipeäksi, käydessään 3 kertaa ykällä. Aamulla suuntasimme apteekkiin ostamaan jotain lääkettä. Se ei kuitenkaan ollut niin helppoa kuin yleensä. Apteekki ei voinut myydä mitään lääkkeitä ilman reseptiä, joten jouduimme mennä viereiselle poliklinikalle lääkärin vastaanotolle. Kerroimme mikä on tilanne ja lääkäri määräsi Jennille kasan lääkkeitä sekä pisti Jennin tiputukseen. :D Siinä sitten odoteltiin, että litran verran nestettä tippui Jennin laskimoon. Tämähän tuntui jo jonkinlaiselta työ/opiskelu matkalta, jossa tutustuimme paikalliseen lääkärin vastaanottoon. :)

Meillä oli edessä pitkä ajomatka Ras Al Khaimahiin Emiraattien puolelle, ja lääkäri episodin takia matkan aloitus venähti parilla tunnilla. Ei siinä vielä kaikki: Iranin presidentin vierailun takia puolet kaupungin teistä olivat suljettu ja ruuhkat olivat sen mukaiset. Siinä vielä tuhrautui tunnin verran aikaa kökötellessä välillä jopa 15 minuuttia täysin liikkumatta. :S

Matkaa Ras Al Khaimahiin oli 450 kilometriä ja maiden rajakin piti ylittää noin puolessa välissä matkaa. Matka ja rajanylitys onneksi meni aika mukavasti ja Jennin lääkkeetkin auttoivat sen verran, että ei tarvinnut pysähtyä oksennus tauoille. Määränpäähän saavuttiin vasta iltasella, eikä jaksettu enää mitään tehdä.

Kipeä ja hurmuri. :D
16.2. Torstai
Aamulla Jennin olo oli jo ihan ok, pikkaisen vielä mahaan sattui. Meidän oli tarkoitus tänään suunnata takaisin Omaniin, Musandamin niemimaalle. Aamulla kuitenkin heräsimme sateiseen ja pilviseen säähän. Musandamissa olisi ollut lisää vuoristomaisemia ja luontomeinikiä, joten ei viitsitty sinne lähteä vesisaateeseen kärvistelemään. Teimme siis hotellivarauksen Dubain vierestä Sharjahin kaupungista. Saimme hyvän tarjouksen 5 tähden hotellista, jossa käytössämme on IHANA katto uima-allas ja IHANA kaupunkinäköala.


Illan suussa yritimme mennä testaamaan hotellin katolla sijaitsevaa uima-allasta, mutta hotellin väki on päättänyt sulkea sen aina klo. 18:00. Jäi hienot iltavalaistuskuvat kaupungista ottamatta hotellin katolta käsin. Täytyy aamulla käydä allas testaamassa. Vaihtoehtona lähdimme kävellen vähän tutkimaan kaupunkia. Tämä paikkahan osoittautuikin oikein kunnon cityksi. Hotellimme lähellä oli lahti, jonka ympärillä oli lukuisia pilvenpiirtäjiä. Mukava oli parin tunnin verran käppäillä lahden rantaa pitkin ja ihastella hienoja rakennusten valoja.

Sharjahin lahden rannalla.



Kaupungissa oli myös "Istanbul" tyylinen moskeija.



Moskeijoita on kuin starbuckesja Nykissä.
17.2. Perjantai
Aamulla käytiin testaamassa hotellin uima-allas ja katsomassa; ”miltä ne katto näköalat näyttävät?” Allas oli pieni ja vesi ei tarpeeksi lämmintä, sillä ilma oli tuulinen ja lämpöasteitakin oli vain vähän reilu 20. Lisäksi näköala ei ollut kummoinen, koska yön aikana oli alkanut hiekkamyrsky, joka peitti näkyvyyden. Joten ei nyt ihan putkeen mennyt tämä.

Katon sumuiset näkymät.
Sharjahista ajoimme lyhyen matkaa Dubaihin, jossa kirjauduimme hotelliin ja lähdettiin autolla Mall of the Emirates -ostoskeskukseen katsomaan elokuvaa. Myös Dubai oli täysin hiekkamyrskyn sokaisema, joten emme nähneet yhtään sen pröystäilevää loistoa matkan varrella.

Sumuista Dubaita.
18.2. Lauantai
Tänään alkoikin reissumme viimeinen päivä. Hengailimme hotellilla puoleen päivään saakka, jonka jälkeen ajelimme Dubai Mall:lle, joka on maailman suurin ostoskeskus. Matkalla sinne katselimme tien vieressä menevää metrolinjaa ja naureskelimme: viimeksi kun olimme täällä, matkustimme metrolla kaikkialle, kuin intialaiset työmiesten armeijat, jotka on rahdattu tänne rakentamaan hulppeita pilvenpiirtäjiä. Nyt olemme upgraidanneet seuraavalle levelille ja ajelemme Pajerolla, kuin öljysheikin perilliset. Seuraavalla kerralla pitää varmaan vuokrata helikopteri. :D

Tänään ei ollut enää hiekkamyrskyä.
Dubai Malilla menimme ostamaan illalle leffaliput valmiiksi ja kiertelimme muuten vain vähän paikkoja. Kävimme mm. tsekkaamassa ostoskeskuksen sisäpihan, jossa on suuri vesiallas ja paraatipaikat nähdä maailman korkein rakennus: Burj Khalifa (828 metriä).

Valtava Dubai Mall.
Ennen leffaa kerittiin helposti vielä ajella 16 kilometrin päähän Dubain keskustasta, Dubai Marinalle, eli: kaupungin satamaan. Tämä alue on meidän molempien lempialue koko kaupungissa. Alue on täynnä moderneja pilvenpiirtäjiä jotka ympäröivät satama-aluetta, missä on parkissa miljoonajahteja. Kaupungin parhaan paikan tittelin tämä ansaitsee siitä, että koko alueen pystyy kiertämään jalkaisin kaukana autojen melusta. Lisäksi joka paikassa on ravintoloita ja kahviloita jos on hiukopalan tarpeessa. Hengailtiin alueella pimeään asti, jotta nähtiin pilvenpiirtäjien valot, jotka heijastuvat hienosti veden pinnasta. Satamasta ajeltiin takaisin Dubai Malille katsomaan varaamaamme elokuvaa.

Dubai Marinan pilvenpiirtäjät ja öky jahti.

Lisää pilvenpiirtäjiä





Elokuvan jälkeen mentiin vielä ostoskeskuksen sisäpihalle katsomaan puolentunnin välein alkavaa suihkulähde-show:ta. Sitten olikin jo aika siivota auto, pakata reput ja suunnata lentokentälle palauttamaan hyvin palvellutta maasturia.

Burj Khalifa.

Suihkulähde show.

Vesisuihkut nouset yllätys, yllätys maailman korkeimmalle. :D
Loppusanat:
Oman
Omania on hyvä verrata muihin muslimi-maihin, jossa olemme käyneet ja nämähän sattuvat olemaan Jordania sekä Marokko (tietysti myös Arabiemiraatit, mutta se on ihan oma lukunsa). Monipuolisuudellaan Oman pesee kyllä molemmat.

Reissu onnistui kokonaisuudessaan erinomaisesti. Suunnittelu oli tällä kertaa (ja niin oli muuten Brasilian reissussakin :D) timanttia. Ainoastaan itse kämmättiin yksi hotellivaraus väärälle kuukaudelle ja toisen varauksen teimme vähän hätäisesti väärään paikkaan. Lisäksi loppureissun vesisateet vähän muuttivat suunnitelmiamme ja tulimme tämän vuoksi pari päivää liian aikaisin pois Omanista. Myös molempien sairastumiset haittasivat matkantekoa.

Oma auto on ehdottomasti oikea tapa tutkia maata, mielellään vielä neliveto, niin ei tarvitse jättää näkemättä mitään paikkoja vain sen takia, että tuli vuokrattua pari sataa euroa halvempi kaksiveto. Rankkaamme Omanin maana aina ruuhkaiseen top 5:teen asti.

Ihmiset maassa olivat jälleen muiden muslimimaiden tapaan todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia.

Keli oli näin helmikuussa todella miellyttävä, välillä lämpötila nousi yli 30 asteeseen, mutta vuoristossa ajellessa lämpötila tippuu nopeasti kymmenellä asteella.

Hintataso oli vaihtelevaa: kahden hengen huoneet maksoivat keskimäärin 50 euroa yöltä, mutta ravintolasta sai hyvän aterian noin 5:llä eurolla. Bensa maksoi hurjat 35 centiä litralta, ei siis haitannut, että 3,8 litrainen kone hörppää vähän enemmän löpöä satasella. Kaikki nähtävyydet ja luonnonpuistot olivat ilmaisia.

Arabi-Emiraatit
Tämä maa nyt on vähän tällainen: vanha on jyrätty uuden tilalle. Mitä enemmän on rahaa, sen ylemmälle nouset hierakiassa ja Dubai on kaikkein pahin esimerkki siitä. Nautimme kuitenkin olostamme, sen pari päivää kun täällä olimme. Omanissa tuli nukuttua autossa, syötyä vähän siellä täällä ja mitä sattuu, sekä mentyä paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Kaiken sen jälkeen tuntui ihan hyvältä olla rauhassa hotellissa, katsoa leffoja ja mennä syömään pikaruokaa ostoskeskusten food courteihin, josta löytyy ruokaa joka haluun.

Btw...
...Saimme koko matkan ajan nauttia kattoikkunasta.